perjantai 4. toukokuuta 2012

Peli kotiutuu


Noniin, muutama yö on nukuttu ja pari päivää kulunut ja kaikki on hyvin :) Pari ekaa yötä meni vähän huonosti, kun neiti huusi kuin syötävä, ja tarkoitan nyt oikeasti kuin syötävä. Se huuto oli jotain aivan järkyttävää, korvia särkevää ulinaa, huutoa ja haukuntaa. Samaa tehtiin myös autossa. Ensin kokeilin väsytystaktiikkaa, ilman tulosta. Lopulta päätin kokeilla kieltämistä ja hahaa, se toimi. Pentu killitti minua silmät suurina "ai, eikö saakkaan huutaa...no ei sitten". Ja nyt saavat naapuritkin nukkua. Öisin herätään pariin otteeseen pisulle. Ruokinta tapahtuu kolmessa osassa. Kaikki on lähtenyt hyvin liikkeelle. Peli on älyttömän kontaktihakuinen ja reipas pentu. Eilen se oli mukana esineruututreeneissä ja tänään käytiin Saikulla (opikselijatalo) Heidiä moikkaamassa. Joka paikassa se liikkuu pelottomasti, tervehtii pystypäin kaikkia ja valloittaa kaikkien kohtaamiensa ihmisten sydämet.
Peli ja Hilda 3v, rakkautta ensisilmäyksellä

Lauman suhteista sen verran, että Äksy on ottanut ensimmäisen päivän kylmäkiskoisuuden jälkeen pennun ihan hyvin. Pomo parin ekan päivän tohina muuttui eilen jäätäväksi asemasodaksi. Se istui vaan häkissään ja murisi aina kun Peli liikkui lähettyvillä. Ei tullut pois häkistään edes kutsuttaessa. Sydäntäni särki oman kullanmuruni paha mieli. Tänään kun siivosin, laitoin kaikki lelut ja luut pois lattioilta ja häkeistä. Siivoamisen jälkeen Pomo alkoi leikittää pentua ja nyt ne nukkuvat vierekkäin tuossa jaloissa. Meillä siis syödään tästä lähin luita vain omissa häkeissä. Tällaistakaan ei ole ennen ollut niin en tullut moista ajatelleeksi. Pomo on ruuastaan ollut aina tarkka, mutta kun Äksy ei sen herkkuja tavoittele niin en tajunnut että se luulee Pelin vievän kaiken. Luut ja lelut ja kaiken. Eiköhän tämä tästä iloksi vielä muutu :)

1 kommentti:

  1. Kiva, kun pidät blogia !
    Pomo ei suinkaan ole väärässä, Peli mielellään vie kaiken kivan.

    VastaaPoista