sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Äksylle nollavoitto ja hyppySERTi!!!!

JIIHAAAAA!!!!!!! Mieletön päivä, ja viikonloppu! Tän leijumisen loppumista ootellessa :D

Aamu alkoi Pomon radoilla. Kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata, Anders Virtasen käsialaa. Ekalla radalla herra oli vauhdikas, ikävästi lopussa tipahti yksi rima (ihan ohjaajan hätiköinnin johdosta). Toinen rata oli nollarata, mutta tahmatassulle tuli hieman yliaikaa. Hypärillä mentiin sitten jo käsijarru päällä, ja yksi rimakin tarttui matkaan.
Tässä Pomon yliaikanolla

Sitten oli Äksyn vuoro. Minit aloittivat hypäristä. Radalla oli alussa pari putkea joissa oli pakko varmistella että koira menee sisään oikeasta suusta. Tästä varmistelusta johtuen varsinkin putkesta-putkeen-ohjaus kökkösi aikalailla. Sitten päästiin vauhtiin ja vauhtia piisasi, ohjaus pysyi kasassa ihan kivasti kunnes Äksy meinasi karata kepeille hieman liian aikaisin. Naisellinen kiljaisuni sai sen kuitenkin kääntymään ympäri ja tulemaan putkeen, onneksi, maaliin mentiin taas vauhdilla. Radan jälkeen ei tuntunut mitenkään erityisen hyvältä, just sen keppisekoilunkin takia, varsinkin kun olin nähnyt sujuvia ratoja ennen omaa suoritusta. Siksi yllätyin aidosti kun Virpi tuli perässäni ulos ja sanoi että menimme johtoon. Muutaman koirakon verran jouduin jännittämään lopputulosta, ja ne olivat piinaavia minutteja. Lopulta kaikki olivat suorituksensa tehneet ja tuloslistalla komeili meidän nimi ylimmäisenä :D käsittämätön tunne :D

Toinen rata kosahti sitten heti kakkosesteelle, jonka Äksy hyppäsi väärään suuntaan (ihan ohjaajan virheestä). Tämä oli kuin läpsäisy kasvoille ja päätin että nyt sitten mennään eikä meinata. Ohjasin röyhkeästi ja koira liikkui ja irtosi, miksei näin pysty ohjaamaan koskaan ihan alusta asti? No, hyvä treeni oli se, kontaktit toimi ja kaikki muukin. Hyvä mieli jäi siis tästä hyllystäkin. Viimeselle radalle lähdettiin laskettelemaan ja homma toimi nollan arvoisesti, mutta tämä suoritus riitti "vain" neljänteen sijaan :) Äksy kökkösi tavoilleen poiketen pyörityksissä, jotka siis kuuluvat yleensä sen parhaisiin ohjauksiin. Nyt se eteni niissä epävarmasti.
Yhteenvetona olen XY:n radoilla iloinen siitä, että persjätöt joita harvoin uskallan käyttää toimivat oikein hienosti niin kepeille kuin hypyillekkin. Koira irtosi hienosti eteen, sivulle ja putkiin. Kontaktit toimivat ja homma pelitti muutenkin oikein mallikkaasti. Tämän koiran kanssa kisaaminen on nautinto, mutta narttukun on, näitä päiviä ei aina ole :D

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lainaohjaksissa

Tänään oli oman seuran kisat Noormarkun hallilla 1- ja 2-luokille. Kisasin Rafikin kanssa ykkösissä ja Ansan kanssa kakkosissa.

Rafiki on ollut mulla nyt hoidossa torstaista asti ja on sopeutunut meidän laumaan oikein kivasti. Äksy toki on sitä mieltä että Kaki on vähintään ällöttävä ja sen ei ole lupa liikkua ja hengittää ihan miten tahansa, mutta kumpikin jättää toisensa omaan rauhaansa. Pomon mielestä Rafiki, niinkuin kaikki muutkin, on tosi ihana, harmi vaan ettei Kaki tykkää nukkua ihan niin lähekkäin kun Pomo välillä tahtoisi :D

Rafikin radat sujuivat pääpiirteittäin hyvin. Kepit ja kontaktit molemmilla radoilla erinomaiset, ekalla radalla kesti upeasti persjätön kepeillä ja oli muutenkin kivasti kuulolla ja silti vauhdikas. Kuinka olen näin kauan treenannut tätä koiraa ja multa on jäänyt huomaamatta, että muuri on sille ongelma. Toisella radalla sille tuli kielto ja toisella mentiin (taas) päin. Sitten tuli vielä kaupanpäällisiksi pari rimaakin, kun sähläsin käskytyksessä.

Ansan sain pitkästä aikaa ohjaukseeni, koska sen omistajalla on enää viikko laskettuun aikaan, eli juokseminen ei enää suju entiseen malliin. Viikolla pidettiin kahdet yhteistreenit ja varsinkin perjantain viimeistelytreeni sujui oikein hyvin. Hyvillä mielin siis lähdin radalle. Eka rata olikin todella hieno. Muutamassa kohdassa päästi tiet tarkoituksella pitkiksi ja tällä varmistelin rimojen pysymistä ylhäällä, vaikkei siihen Ansan kanssa niin tarvetta olekkaan. Radalla oli kaksi tarkkaa paikkaa, kepeille sisään meno kovalla vauhdilla ja toinen olis se, että Ansalle pitää keinulla antaa odota-käsky. Kepit muistin rauhottaa ja antaa koira itse hakea sisäänmenon, keinun muistin siinä vaiheessa kun oli jo lähes liian myöhäistä ja siitä syystä käskyni kajahti hallissa niin että useampikin koira ja ihminenkin pidätti hetken hengitystään. Luojan kiitos Ansa kuunteli ja rata jatkui virheettä, pussiinkin mentiin vähän viimetipassa mutta kaikesta tästä kaasuttelusta ja "pelastelusta" huolimatta maaliin päästiin ratavirheittä ja aikaakin kulutimme vaivaiset 38 sekunttia. Nollavoittohan sillä irtosi ja Ansan eka LUVA-nolla kakkosista :D
Toisella radalla tuli sitten kepeillä pujotteluvirhe ja uusiessa Ansa hyppäsi keppejä edeltäneen hypyn toiseen kertaan ja näin ollen tuloksena hylätty. Loppu rata sujui ongelmitta ja tästäkin jäi siis hyvä mieli :)

Kiitos ystävilleni Susannalle ja Heidille jotka ovat luottaneet nämä hienot koiransa ohjaukseeni. Niitä on ilo kartturoida niin treeneissä kuin kilpailuissakin <3

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Haku-koulutus

Ristimäen Jessica (Kennel Myytin) oli pitämässä meidän hakuporukalle koulutusta pääsiäis lauantaina ja sunnuntaina. Itse olen ollut nyt kipeänä ja tauti tuntuu vaan pahenevan helpottamisen sijaan sen edetessä. Treenit jäivät siis omalta osaltani vähän tyngiksi enkä pystynyt olemaan mukana koko aikaa, mutta silti sain paljon irti.



Pomo teki molempina päivinä samanlaiset harjoitukset. Ongelma johon pureuduimme oli pistojen suoruus ja keskittyminen etsintään NENÄLLÄ. Pomon ongelmahan on ollut se, että pistot eivät ole suoria, se työskentelee välillä taakseppäin ja pyörii ja etsii silmillä. Lähdimme ratkaisemaan ongelmaa niin, että Äijä laitettiin viiteenkymppiin ja minä lähdin koiran kanssa keskilinjalta kävelemään kohti maalimiestä. Muutaman kymmenen metriä käveltyäni istutin Pomon ja lähetin sen äijälle. Pari ekaa pistoa meni taas pööpöillessä. Lähti hyvin, sitten kääntyi keskilinjan suuntaisesti etenemään alueella, sitten sai hajunpoikasen ja palasi kaartaen taakseppäin ja jäi pyörimään maalimiehen ympärille. Haki ja haki, silmillä, sitten lopulta suostui avaamaan nenänsä ja löysi ukon. Ekalta otettiin ilmaisu (piti auttaa rulla suuhun ja epäröi hetken ennen kuin lähti palauttamaan) lopuilta ei. Kolmas pisto luonasi jo ihan ok. Viidennelle (viimeinen) otettiin ääniapu.

Sunnuntaina tehtiin sama treeni uusintana. Ekalle äijälle eteni suht suoraan, nosti rullan nopeahkosti mutta sitten mietti hetken aikaa että "mitäs nyt piti tehdä"? Onneksi kykeni raktaisemaan ongelman itsenäisesti ja tuli luokseni. Lopuilta äijiltä tuli suorapalkka, kuten lauantainakin. Teki nyt kauttaaltaan suorempia hyviä pistoja ja käytti nenäänsä aktiivisesti. Kaunein L:n muotoinen pisto tehtiin 4. äijälle ja sen päästä löytyi onneksi superpalkka Harri :D Viides maalimies antoi taas ääniavun.

Sunnuntain treeni oli kaikenkaikkiaan oikein hyvä. Pomo työskenteli keskittyneesti ja oli motivoitunut etsintään. Sain "kotilähksyksi" tehdä tämän tyyppistä treeniä nyt jonkun aikaa, ottaa ilmaisua vaihtelevasti joka kerta mukaan 1-3 äijän verran ja toki sitä mikä äijä ilmaistaan pitää varioida. Lisäksi pitää toisinaan tehdä ylipitkä (jopa 8 maalimiehen) treeni, jossa haetaan koiralle sitä rutiinia toimia tietyllä tavalla vaikka se onkin jo väsynyt. Pomo kun reagoi väsymykseen niin, että etenee noin 2m alueelle ja ottaa rullan suuhun ja jää seisomaan. Koska Pomon toimintakyky ei ole parasta luokkaa, pitää sille luoda treenillä selkeä rutiini ja kaava jota se noudattaa, AINA, niin että jos ja kun se kokeessa lukkiutuu tulee sen selkärangasta oikea toimintamalli jota se lähtee suorittamaan ihan ajattelematta.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Tauko

Maaliskuu on ollut hiljaiseloa koirien treenaamisen suhteen. Toki treenattu on, mutta aikas harvakseltaan, ja lähinnä on keskitytty niissä lyhyissä treeneissä helppoihin tehtäviin (niin tokossa kuin agissakin) ja onnistumisiin.
Tämä tauko lienee tehnyt hyvää, sillä Pomo teki aivan mielettömän hyvän tottis-treenin viikolla. Se oli aivan liekeissä, keskittyi sata lasissa ja teki iloisesti ja oikealla asenteella kaiken pyydetyn. Luoksetulokin sujui täydestä (30askeleen) matkasta vauhdikkaasti, törmäämättä ja suoraan eteen. Hieno mies.

Pääsiäisen pyhinä meillä on Ristimäen Jessica kouluttamassa hakua ja viikon päästä on oman seuran agility-kisat. Katsotaan onko tauko tehnyt hyvää muillakin saroilla. Viikko sitten oltiin hakuilemassa talvitauon jäljiltä ja Pomo nosti 50 metristä neljä äijää, pientä kiemurtelua oli havaittavissa (ei siis edelleenkään etene suoraan), mutta kaikki äijät löytyivät ilman uusinta lähetyksiä.

Eiköhän tää tästä, kun aurinkokin paistelee :)