maanantai 12. maaliskuuta 2012

Vitsit mikä sunnuntai!

Sunnuntai koostui monesta kivasta asiasta. Vähiten kiva asia oli oma töpeksimiseni toko-kokeessa, joka maksoi Äksylle 1-tuloksen ja TK2-koulutustunnuksen. No, kantapään kauttahan näitä asioita joskus pitää opetella.

Päivä alkoi siis toko-kokeella. Äksy kisasi AVOimessa luokassa ja metsästi siis TK2:een tarvittavaa viimeistä 1-tulosta. Koe sujui ihan ok, paikkamakuussa tuttua piippaamista mutta muuten varma suoritus. Seuruussa pomppimista ja käännöksissä kökköämistä. Kaukot nollasin ihan itse :/

Paikalla makaaminen     7
piippasi ja tarvi kaksi käskyä maahanmenoon

seuraaminen                 7,5
pomppasi juoksussa ja täyskäännös meni pipariksi

liikkeestä maahanmeno  8
tarvi kaksi käskyä sivulle nousuun

Luoksetulo                    9
käsky inan myöhässä

liikkeestä seis               9
ei aivan napakka seis, otti pari askelta käskyn jälkeen

Nouto                         10

Kaukot                       0
Tarvi ensimäiseen ylösnousuun 3 käskyä. Toiseen ylösnousuun annoin kolme käskyä käskyä (turhaan, ei noussut) ja sillä nollasin pisteet. Tuomari huomautti liikkeen lopuksi, että olisit jättänyt antamatta niin olisi tullut vielä 6pistettä, kun yksi asennon vaihto saa jäädä tekemättä

Estehyppy                 10
Kokonaisvaikutus      10
yhteensä 147 pist. ja 2-tulos. Kaukojen kerroin on 3, eli jos olisin jättänyt lisäkäskyt antamatta niin ykkönen olisi tullut. No, ei voi mitään.

Pomo osallistui kilpailuihin ystäväni Harrin luotsaamana. Pojilla sujuikin ihan kivasti, 1-tulos tuli :) Seurasin suoritusta kehän laidalta ja jännitin varmasti yhtä paljon kuin silloin kun itse kisaan :D Syy miksi päädyin lainaohjaajaan oli se, että Pomo edelleenkin laamailee aika paljon, varsinkin paineistuessaan vähänkin. Harrin kanssa niillä on aina synkannut hyvin ja ajattelin että kokeillaan josko sillä ohjaajalla olisi merkitystä. Ei ollut. Koira otti painetta valtavasti. Seuruissa ja perusasennoissa se näkyi selvästi. Kaiken se teki, mutta kontakti oli kateissa ja tempo vähintäänkin laahaava.

Luoksepäästävyys           10
Paikalla makaaminen       10

Seuraaminen kytkettynä   8
kurveissa pihalla ja muutenkin vähän nukuksissa

Seuraaminen taluttimetta   7
jätti perusasennon tekemättä, oli väljä ja muutenkin ihan kuutamolla

Liikkeestä maahanmeno   0
Istui

Luoksetulo                     9
hyvä eteentulo, sivulletulo jäi vajaaksi

Liikkeestä seisominen     10
Estehyppy                      10
Kokonaisvaikutus           10
yhteensä 161 pistettä ja 1-tulos. Kiitos Harrille ihan mielettömästi tästä! Oli hyvä nähdä, että ehkä se vika ei sitten täysin ole minussa, kun koira reagoi samalla tavalla myös tässä. Treeniä siis lisää :)

Sitten päivän muihin iloisiin uutisiin. Lähdimme illlalla isin kanssa Raisioon ajelulle ja toimme tullessamme minulle uuden auton. Opeli pääsi lepoon ja veimme sen tänään romuttamolle. Uusi auto on ilmastoinnilla varustettu -99-vuoden farmari, Nissan Primera. Taas kelpaa ajella pitkin suomea "lasten" kanssa :D Ja se viimeinen iloinen uutinen oli tieto Myytin kennelin pentujen syntymästä. Minulla on toiveissa siis kolmas koira. Vielä joutuu useamman viikon silti jännittämään, pentuja syntyi 7 (3u+4n) ja kysyntä ylittää tarjonnan. Toivotaan kuitenkin että joku pennuista olisi minulle sopiva. Peliä on odotettu jo pitkään :)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vuoden 2011 Agilitybokseri ja West Coast Agility Team ry:n vuoden 2011 agilitytulokas Wandoris Incognito, Pomo


Eilen oli Suomen Bokseriyhdistyksen vuosikokous Tampereella ja siellä palkittiin vuoden 2011 menestyneitä boksereita. Pomohan aloitti agilityuransa keväällä, toukokuussa, ja nousi kolmosiin vuoden loppuun mennessä tehden 7 nollatulosta, muutaman voiton sekä lukuisia sijoituksia kolmen parhaan joukkoon. Näillä saavutuksilla Herra pokkasi omakseen vuoden 2011 AgilityBokseri-tittelin. Ikävä kyllä olin itse belgien IPO-MM-joukkueen järjestämässä Tottis-seminaarissa Porvoossa enkä näin ollen ollut vastaanottamassa palkintoa henkilökohtaisesti. Onneksi kasvattajan avulla saamme palkinnon jälkijunassa. Pari viikkoa sitten Pomo pokkasi oman seuramme agilitytulokas-tittelin, olen ylpeä emäntä.

Viikonloppu meni kouluttautuessa. Perjantaina olin Ylituomari 1 -kurssilla Hartolassa. Kurssi oli erittäin antoisa ja vaikka ajomatka ja päivä oli pitkä, jäi käteen monenlaista hyvää. Lauantaina osallistuin Seppo Savikon vetämälle ratamestarikurssille täällä kotopuolessa. Kurssi oli erinomainen, kokosin baseline-menetelmällä kisaradan 6 minutissa, jonka jälkeen tuomari tarkisti radan, käänsi hieman kahta estettä ja yhden putken muotoa ja sanoi että koirat radalle. Aika mieletöntä :D linkistä löydätte tietoa systeemistä, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, itse aion tästä lähin käyttää tätä systeemiä ollessani ratamestarina.

Sunnuntaina lähdettiin tyttöjen kanssa Porvooseen belgien IPO-MM-jokkueen varainkeruu seminaariin kuuntelemaan joukkuelaisten näkemyksiä arkihallinnasta, pennun koulutuksesta, koiran viettien käytöstä tottelevaisuukoulutuksessa ja noudon opetuksen eri tekniikoista. Seminaarissa oli toki myös harjoituskoirakoita. Paljon oli vanhaa ja tuttua, mutta myös uusia ajatuksia heräsi. mm. Pomon noudon opetus kun on edelleen vaiheessa (tiedän, koira on jo kaksi vuotta). Myös pennun alkuopetukseen tuli näkökulmia.

Koirat oliva koko tämän pitkän viikonlopun, to päivästä sunnuntai-iltaan, äidin ja isän hoidossa mökillä. Kaikki oli sujunut hyvin, vain kevythäkki oli kokenut kovia kun vanhempani olivat lauantaina lähteneet Vammalaan kaupoille ja jättäneet koirat mökille keskenään. Pomo oli jätetty kevythäkkiin josta se oli sitten päättänyt itsensä vapauttaa. Onneksi se ei kuitenkaan ollut poistunut talosta, senkin se nimittäin oli perjantaina tehnyt kun isäni oli jättänyt koirat roskiksella käynnin ajaksi (roskis on 2km päässä kylällä) mökkiin ja takaisin tullessaan Pomo oli tullut sitä vastaan mäessä iloisesti häntää heiluttaen. Äksy oli istunut oven lävessä.