sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Next Level-kertaus

No niin, lopulta sain koottua videoista jotain materiaalia, eli tässä tulee juttua viime viikonlopun Next Level-kertausleiriltä.

Treenien teemana oli radan tekeminen ja oltiin oikeestaan ekaa kertaa Pelin kanssa tilanteessa, jossa mennään osaamisemme ylärajoilla ja yritän tehdä hommia ihan tosissani. Pelihän oli aivan tohkeissaan uudesta, pykälää kovemmasta vauhdista, ja tekemisestä "räkä poskella". Tämä kostautui kyllä sitten rimoina jotka lentelivät ajoittain rankastikin. Rapatessa roiskuu. Varsinkin takaakierto-päällejuoksu-tilanteissa Peli ei ota tarpeeksi etäisyyttä siivekkeelle ja lähtee hyppäämään liian läheltä eikä näin selviä riman yli. Lisäksi itse seison toisinaan koiran laskeutumispaikassa ja tämä vielä pahentaa tilannetta. Näitä juttuja sitten työstettiin.

Olen erittäin tyytyväinen viikonlopun antiin ja varsinkin siihen miten Peli jaksoi tehdä töitä treenistä toiseen. Uskomattomalla tavalla tämä nuori koira kykeni keskittymään vielä viimeisissäkin treeneissä vaikka ohjaajalla jo rupesi jalka painamaan. Malttamattomana odotan huhtikuun puoliväliä ja seuraavaa koulutusviikonloppua :)


lauantai 8. helmikuuta 2014

Tokotreenejä

Tänään testailin avoimen luokan liikkeiden tilanteen. Seuruu ja jäävät ovat olleen hallussa jo alokasluokan kokeeseen mentäessä.
Luoksetulon pysäytyksen testasin tänään (kiertämisestä). Sitä on siis tehty tähän asti tuplakäskyllä (suu ja käsi). Hakusessa oli että kumpi näistä jää, suullisella valui, käsimerkillä pysähtyi yhtä napakasti ku yhteiskäskylläkin. Sen jätän voimaan ja pitänee siirtyä tekemään pysäytyksiä luoksetulosta :)

Nouto sujui hienosti. Eteentulo on välillä vähän vino, mutta muuten nouto on vauhdikas ja koira on nyt kerrasta toiseen oikeassa mielentilassa. Seuraavaksi tähän tulee liittää käskytys, koska omani tuntien se tulee aiheuttamaan pientä malttamisvaikeutta :)

Kaukokäskyt ovat ihan OK. Kotona sujuu jo pidemmänki matkan päästä kaikki vaihdot, hallilla pitää vielä treenailla välimatkaa. Pakallaolotreenejä pitänee jokunen saada ryhmässä alle, ihan vaan ohjaajan rauhallisuuden säilymiseksi :)

Eiköhän näillä uskalla koiran ilmottaa maaliskuun kokeeseen....

Kuvat Susanna Nieminen

Än, Yy, Tee....

palkka, palkka, palkka!!!

"Nouda"