maanantai 27. tammikuuta 2014

Keppirumba

Edellisviikolla käytiin Suoknuutin Jaakon yksärillä Mariannen ja Netan kaverina. Jaakolta sain hyvät neuvot Pelin keppikoomailun avaamiseen. Neuvoa päästiin kokeilemaan vasta tänään, kovista pakkasista johtuneen pakko-tauon tähden. Meillä kun on lämmittämätön halli.

Keppirumbaksi kutsuttu harjoite koostuu siis kahdesta mutkaputkesta joiden välissä ovat kepit. Tarkoitus on että koira vaan pujottelee, ei saa kehuja eikä palkkaa vaan sukkuloi vaan keppejä ja kääntyy aina putkessa takaisin kepeille. Tällä harjoituksella on tarkoitus saada koira aivot tyhjenemään ajatuksista ja sen vaan teknisesti suorittamaan keppejä miettimättä asiaa sen kummemmin. Jos tulee virheitä niihin ei puututa mitenkään, koira pistetään vaan putkeen ja uudestaan kepeille ja homma jatkuu näin, kunnes sitten jossain kohtaa palkataan putken jälkeen.

Ensin tein rumbaa niin että liikuin itse koiran mukana ns. normi ohjaus-tyyliin. Ei kummempaa jumittamista, kesti takanaleikkausta ja persjättöä ja vedästystä ok. Ohijuostessa rytmi kiihtyi mutta kepit pysyivät kasassa kuitenkin. Sitten siirryttiin astetta vaikeampaan harjoitukseen eli minä siirryin kävelemään ja koiran pitikin edetä itsenäisesti. Siin saatiin sitten esiin se varsinainen ongelma. Heti ensi yrityksellä Peli koomasi ja jätti jopa viimeisen keppivälin tekemättä. Minä en reagoinut tähän mitenkään, käskin sen vaan putkeen ja siitä uudelleen kepeille. Nyt Peli pujotteli loppuun, hidasti mutta teki loppuun asti. Taas vaan ohjaus putkeen ja uudestaan kepeille, nyt hidastus oli todella pientä ja vielä neljäs kerta putken kautta kepeille, varma eteenpäin tähtäävä suoritus jossa ei minkäänlaista rytminmuutosta koiralla. Siitä putkeen ja palkka. Loistokasta! Koira vastasi treeniin juuri odotetulla tavalla, ongelma ilmeni mutta siihen löydettiin ratkaisu ja täysi koiran omilla ehdoilla, se sai vaan tarjota uutta yritystä ilman minkään laista painetta tai apua :) Taas kerran Peli osoitti kykynsä ajatteluun, tai tässäkohtaa ehkä enemmän siitä luopumiseen :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Pelille ALO1

Tänään vaihdettiin lajia ja käytiin Toko-kokeessa kotihallissa Porissa.

Paikkamakuu 9
Paikallaolo oli vähän rauhaton. Pientä epävarmuutta oli koirassa havaittavissa mutta vakaasti se pysyi paikallaan. Palatessani koiran viereen näin sen taistelevan itsensä kanssa siitä tullakko vastaan vai ei. Pysyi paikallaan, mutta ennakoi sivullenousun.

Seuraaminen kytkettynä 9
Käännöksissä pientä haparointia, muten hyvä.

Seuraaminen taluttimetta 9
Sama kuin yllä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Ei kummempaa korjattavaa

Luoksetulo 9
Tuli eteen vinoon.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8
Reagoi käskyyn hitasti ja siirsi jalkojaan vielä pysähtymisen jälkeen.

Estehyppy 9
Ennakoi liikkurin käskyä hypylle lähdössä nousten seisomaan, ei kumminkaan ampunut hypylle ;)

Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 182pistettä, KP ja sijoitus 2/13

Loppua kohden vire rupesi nousemaan aika korkeaksi mutta pysyi kuitenkin vanttuussa :) Selvästi huomasi että mun kehuminen nosti virettä aikalailla. Mitä eleettömämpi olin liikkeitten välissä sen parempi. Outoa olla kehässä koiran kanssa joka ei piittaa palkkaamattomuudesta tai oikeastaan muustakaan. En jännittänyt oikeastaan ollenkaan vaan luotin koiraani. Peli teki juuri niinkuin osaa <3 Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)




maanantai 6. tammikuuta 2014

Tokaluokkalainen

Startattiin kisavuosi agilityn merkeissä tänä viikonloppuna. Eilen kisattiin WeCAn kisoissa Noormarkussa. Sieltä tuloksena 10, hyl ja 5. Koira oli jotenkin hassun tuntuinen, jotenkin yli-kuuliainen jos niin voi sanoa, toimi jotenkin itselleen epätyypillisen yliherkästi käännöksissä ja muutenkin. Tänään sitten ajelin Seinäjoelle Lagun kisoihin, enkä suotta. Heti kahdelta ekalta nollat ja nousu kakkosiin. Kisapäivä päättyi sitten ekaan starttiin kakkosissa. Sekin oli kelpo suoritus vaikka päättyikin hylkyyn.

Tulokset puhuvat puolestaan. Koira tuntui tosi rennolta ja hyvältä. Se teki töitä juuri niinkuin treeneissä ja tuntui käteen juuri sopivalta, mun Peliltä <3

Eka rata oli hypäri, se oli sellaista tasaista menoa, ei mitään ihmeellistä. Lopussa vähän varovaisesti jäin oottamaan koiraa ulos viimesestä putkesta ja jouduin sitten takaaohjaamaan ja pelastaan lopun mutta nolla mikä nolla. Lopputulos riitti tasatulokseen toisen koirakon kanssa eli jaettu ykkös tila :)

Toinen rata oli agilityrata. Tämä rata tuntui hyvältä ja ohjausvalinnat oli helppo tehdä. Olen erityisen tyytyväinen persjättöön joka onnistui hienosti :) Myös kepit toimi tänään molemmilla radoilla ilman kummempia koomaamisia. Tuloksena siis nolla ja suvereeni voitto ;)

Kolmas startti tehtiin sitten kakkosluokassa agilityradalla. Homma luonasi tosi hienosti yli puolenvälin, mutta sitten käskytin koiraa keinulla vähän turhan voimakkaasti (kun tuli aika haipakkaa siihen) ja se johti epävarmuuteen esteellä. Jouduin vähän auttamaan suorituksessa ja oli seuraavalta takaakierto-päällejuoksulta vähän myöhässä ja koira otti riman. Sitten koira karkasi A:lta ennen vapautusta ja palautin sen siihen. Siitä päästeltiin maaliin upea kolmen esteen loppusuora, koira irtosi upeasti itsenäisesti maaliin :)

Alla video SERTi radasta


Peli teki kaikki radat hienosti maaliin kiitos uuden agi-taluttimen. Ystäväni Tanja valmisti sen mittatilaustyönä meidän väreissä Vääpelinkestävänä mallina :) Esittelin taluttimen koiralle eilisissä kisoissa ja se on aivan loistava keksintö. Peli kun luopuu lelusta helposti niin sitä ei yhtään haittaa että remmi jää lähtöön, tänään se jo syöksyi joka radalla loppuun ja hakemaan remmiänsä maaliämpäristä :)

Kiitos siis Tanja ihan mielettömästi tästä hienosta taluttimesta <3

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Vuoden vaiheessahan kuuluu kelata taakseppäin ja arvioida edellistä vuotta ja sitten toisaalta katsoa eteenpäin ja miettiä tulevaa ja mitä tavoitteita sinne asettaa :)

Meidän viime vuosi oli tavoitteitten osalta aika laimea. En ollut asettanut tavoitteeksi oikeastaan kun terveenä pysymisen ja sen että Peli starttaisi agissa ja pystyttäisiin tekemään kokonaisia ratoja, tuloksesta viis. Tokossa ei ollut vielä koetavoitteita, eikä missään muussakaan lajissa. Tärkeintä oli pohjien luonti ja perusasioiden tankkaaminen sille tasolle että kaikki olisi mahdollista tulevaisuudessa. Vire kunnossa ja halu tekemiselle olemassa.

Nuo tavoitteet saavutettiin. Peli kävi keväällä virallisissa kuvissa ja kaikki oli priimaa, eläinlääkärissä käytiin rokotusten lisäksi vain kerran hakemassa tipat silmätulehdukseen.

Ja koska olen perusluonteeltani ihminen joka ei märehdi vanhoja vaan keskittyy huomiseen ja sen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin listaankin nyt tähän meidän tavoitteita vuodelle 2014

Agility
- nousu kakkosiin ja edelleen kolmosiin

Toko
-Alo-, Avo- ja loppuvuodesta Voi-koe

PK
-BH-koe
Haulla ilmaisu kuntoon ja joitakin jälkiäkin voisi yrittää tallata. Esineruutu pitää ottaa myös säännöllisemmin ohjelmaan.

Agilityssähän meillä on ykkösistä se ainokainen LUVA-tulos ekoista kisoista. Emme ehtineen juoksujen tähden startata viime vuonna kuin neljät kisat ja niistä kahdet menivät totaalisesti mönkään starttiongelman tähden. Nyt lähtötilanteisiin on kuitenkin löytynyt rutiini, ja uskon sen ongelma olevan takanapäin (kopkopkop). Pääsemme jatkamaan harrastusta Kelpokoiran Next Levelillä, lisäksi ohjelmassa on yksäreitä. Eli se kenttä on hoidossa.
Tokoakin aletaan nyt treenata ohjatussa ryhmässä. Viime vuonna käytiin vain muutamalla kurssilla, treenit painottuivat enemmän PK-tottikseen. Tälle vuodelle tavoitteet painottuvat tokoon. PK:n metsälajit eivät ole vielä ensi kesänä koekunnossa joten valinta on helppo. Tavoite olisi kisata tänä vuonna kaikki muut luokat ja jättää EVL ja valioituminen sitten vuodelle 2015. BH yritetään suorittaa kesän aikana.
Lihaskuntoa ylläpidetään DOBO-treeneillä ja fysioterapia-käynneillä. Nyt on pyörään ostettu myös springeri ja kun itsekkin olen aloittanut taas juoksemisen niin päästään myös canicrossailemaan keväämmällä.
Lampailla on tarkoitus käydä myös vuoden mittaan, toivottavasti kesällä tulee taas lampaita tänne Poriin niin se olisi mahdollista useammin.