sunnuntai 18. marraskuuta 2012

kisoja ja treenejä

Oltiin eilen, lauantaina, Janakkalassa kisaamassa Äksyn kanssa kolmen radan verran. Fiilis oli loistava, vähän jopa jännitti pitkästä aikaa. Eka rata, hypäri, nolla. Toinen rata oli varmaan mun ja Räksyttimen agi-historian paras rata. Kaikki sujui ja vauhti piisasi, ikävä kyllä käsikirjoitukseen tuli yksi ryppy ja yksi hyppy lipsahti väärään suuntaan. Muuten olis pokattu nolla-voitto, yhtään nollaa tällä radalla ei nimittäin tehty :P
Vika rata, agirata sekin, oli taas ihan ok, ei niin loistelias mutta hyvä kumminkin. Siinä Äksy luki päällejuoksun persjätöksi ja lipsahti selkäni takaa väärälle puolelle, tästä kielto putkelle.
Hypäri-nolla
ja se pienetä kiinni jäänyt B-rata
Peli oli taas mukana kisaturistina. Tehtiin paikallaistumista ulkona, ja sisälläkin lyhyellä matkalla. Askelia, kaukoja, noudon rauhoitustreeniä patukalla, rahoittumista ja muutama saksalainen, päällejuoksu ja pyörityskin yksittäisillä hyppyesteillä.
Noutoa olen päättänyt lähteä nyt tekemään luovutusasennon kautta. Peli noutaa, kaikkea, ja vauhdilla, mutta mitään se ei palauta käteen ;) Kaiken se sylkäisee joko parin metrin päähän eteeni tai lähtee pureskelemaan saalistaan johonkin. Tehtiin viime viikolla eteentuloa, kapulaan, niin että Heidi piti pennusta kiinni, minä otin kapulan ja pyysin sen NOUDA-käskyllä eteeni luovutusasentoon puremaan kiinni kapulaan. Nämä harjoitukset sujuivat loistavasti. Peli hoksasi heti, sillä on valtava halu kapulaan ja tuli joka kerta vauhdilla, pidemmältäki matkalta. Sitten olen erikseen tehnyt patukalla leikkimistä ja siitä NOUDA-käskyllä rauhoittumista eteeni istumaan patukkaa purren, kunnes taas vapautan koiran leikkiin. Näin nyt pitää pikkuhiljaa edetä. Jos sillä on selvä paikka johon se kapulan kanssa tulee, niin uskon että meidän nouto on siinä. Vauhtia ei puutu :)

Sunnuntaina oli Hanna Löytyojan agilitykoulutus hallilla. Peli teki takaakierto-päällejuoksu harjoitusta sekä samaa peruuttamalla, yllättävän hyvin jalat niinkin päin toimi, vaikka yleensä välttelen viimeiseen asti peruuttamista radalla. Lisäksi Peli harjoitteli ennakoivaa valssia hypylle ja valintaa putken ja A:n välillä (vaikka sille ei A:ta varsinaisesti ole vielä opetettu).
Rafiki teki rataa. Kaikki sujui hienosti. Partiopojalla oli uskomaton meininki, rimat saivat pysyä kannattimillaan ja kepit sujuivat upeasti vaikka tein jyrkkiä leikkauksia sun muita. Rääsyn kanssa on aina yhtä nautinnollista aksata.
kuvassa illan hämärtyessä loistotreenikaverit, Vääpeli ja Partiopoika <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti