torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015

Taas on yksi vuosi paketissa.

 
 
Viime vuosi oli rikkonainen harrastus-saralla. Pelin sterilaation ja omien selkäongelmien tähden olimme sivussa kisakentiltä lähes koko kevään. Kesällä ja syksyllä oli paljon tuomarointeja ja kisaaminen jäi kaikenkaikkiaan vähäiseksi koko vuonna.
 


 
Oman sairasteluni tähden keväällä keskityttiin tokoiluun. Peli tekaisi Avoimesta luokasta ykkösen ja siirryimme voittajaan, ajatuksena oli takoa tuloksia ennen sääntöjen muuttumista. Epäonnea kuitenkin oli joka kokeessa aina sen verran että tuli monta vahvaa kakkostulosta. Jollain kerralla työtapaturman aiheutin minä ja toisella kerralla taas Peli, mutta hauskaa meillä oli kaikesta huolimatta :) Kesän lopuksi osallistuimme jopa uusilla säännöillä piirimestaruuskilpailuihin ja tuloksena VOI3 sekä Satakunnan joukkupiirimestaruus :)

 
 
 
 
BH-koekin suoritettiin Kankaanpäässä sateisenä kesäpäivänä, hyväksytysti.



Päälajimme agility tarjosi tänäkin vuonna ne suurimmat ilon ja surun hetket. Vuoteen on mahtunu hurjat määrät upeita treenejä huippu-koutsien opissa. Ollaan käyty pari kertaa kuussa Purina Centerillä Elinan, Janitan ja Jaakon valvovien silmien alla ja meidän tekeminen on löytänyt ihan uudet urat. Peli on kehittynyt kolmevuotiskaudellaan mahtavaksi treenikaveriksi joka jaksaa kerrasta toiseen opettaa mulle väsymättä uusia ja vanhoja asioita.
Kisakausi oli tosiaan melko rikkonainen, treeneissä hommat sujuivat jo pääasiallisesti hyvin tai jopa erinomaisesti. Pakettia ei vaan oikeen tahdottu saada kasaan kisoissa vielä niin että se olisi kantanut kokonaisiin ehjiin suorituksiin. Kaksi nollatulosta agiradoilta kuitenkin saatiin aikaiseksi ensi vuoden SM-kisoja ajatellen ja paljon paljon muuten hyviä ratoja pikkuvirheistä huolimatta.
Toukokuussa aloitin myös yhteistyön urheilupsykologi Mia Stellbergin kanssa. Olemme tavanneet kuukausittain ja olen saanut häneltä paljon jo näin pienessä ajassa. Myös luottovalmentajamme Elina on ollut suuressa roolissa meidän kehittymisessä.


Hienoa on, että ensi vuonna saadaan jatkaa samojen valmentajien kanssa, luvassa on tehovalmennusta Elinan kanssa, Mian tapaamisia ja yksäreitä Jaakon ja Janitan opissa. Tuomarointeja olen jakanut tasaisemmin koko vuodelle, keskimäärin 1/kk, niin että pääsen itsekkin kisaamaan säännöllisemmin. Ensi kauden tavoite on nostaa nollaprosenttia, löytää varmuus ja luottamus omaan tekemiseen ja koiraan kisatilanteessa. Kesälle on suunniteltu kisa- ja treenimatkaa ulkomaille ja se onkin meidän päätavoite ensi kaudelle. Että oltaisiin siellä parhaimmassa kunnossa. Mitään tulostavoitteita en halua asettaa, en kotimaan arvokisoista saati ulkomaan retkestä. Nautitaan hetkestä ja toisistamme, tehdään sitä mitä molemmat rakastaa :)


Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2016 kaikille teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti