sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kisaraportti

Eilen oli taas kisapäivä, tällä kertaa kohteena Lieto ja ATT-areena. Tuomari Henri Luomala oli suunnitellut parin agilityradan ja yhden hypärin verran mukavaa tekemistä.

Tavoiteet oli tälle päivälle taas asetettu niin että huomioon otettiin sekä henkinen että fyysinen suoriutuminen. Oma asenne ja sisäisenen puhe pysyivät positiivisina koko kisapäivän, epäonnistumisista huolimatta. Jokaisessa rataantutustumisessa löysin meille hyvät ja toimivat vaihtoehdot, ja siltä ne tuntuivat vielä suorituksen jälkeenkin. Jokaisessa startissa oli paljon hyviä juttuja, mukaan toki mahtui pieniä herpaantumisia, mutta ei mitään älyttömyyksiä. Käytännön tasolla oli tavoitteena nähdä koiran laskeutuminen/ulkostulo jokaiselta esteeltä. Yhtä hyppyä lukuunottamatta onnistuin tässäkin. Omissa linjoissa oli pikkasen haparointia, puskin parissa kohtaa koiraa ulos ja niistä seurasi ohimenoja ja kieltoja. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen koiraan ja etenkin kontakteihin ja keppeihin.


Kotiläksyksi annan itselleni nyt ennakoinnin. Koska  kauas on pitkä matka, enkä kuulu pesisjoukkueen kärkietenijöihin, on pakko pystyä poistumaan tilanteista aikaisemmin. Onneksi ensi viikolla on luvassa treenejä huippukoutsien kanssa ja saamme lääkettä tähän vaivaan parhailta, Jaakolta ja Elinalta <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti