maanantai 8. syyskuuta 2014

Nollatreenejä

Saatiin kotiläksyksi koutsilta nollatreeniä. Minä kun olen kontrollifriikki ja piirtelen päässäni vaaleanpunaiset unelmaradat rataantutustumisessa. Sitten kun todellisuus ei ole ihan niin ruusuinen, palkkaan koiran ja hion yksityiskohtaa treeneissä ja jatkan vasta kun homma luonaa. Kisoissa tähän uusimiseen ei ole mahdollisuutta ja sitten leviääkin pakka, lakkaan yrittämästä eikä takataskusta löydykkään reittisuunnitelmaa jos koira leviää linjasta tai olen itse jossain muualla kuin rataantutustumisessa suunnittelin. Nyt on siis tarkoitus tehdä nollatreeninä 20-22 esteen ratoja, vaikeustasoltaan 2-3lk. Ideana se että jos ei estevirheitä ole ts. tuomarin käsi ei nouse, niin matka jatkuu ja taistele maaliin. Jos matkalla tulaa virhe, yritys loppuu siihen ja se kohta katsotaan nopsaan läpi ja homma lähtee taas alusta. Tätä tehdään kunnes tulee nolla tai koira ei enää jaksa.
Ihka eka nollatreeni tehtiin edellisviikolla hallissa. Yrityksiä tarvittiin aika monta mutta lopulta se onnistui :)


Tämän lisäksi sain haastettua ystävän pidemmän matkan päästä treeniin kanssani. Teemme tahoillamme radat, Ratapiirrustus videoineen lähetetään toiselle ja lasketaan monennellako yrityksellä nolla tulee. Sitten toisella on seuraava viikko aikaa rakentaa itselleen sama rata ja yrittää nokittaa :)

Meidän eka haasterata oli tällainen

ja nolla tuli toisella yrittämällä (ekalla putos yks rima). Rimat 60-65 cm.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti