perjantai 13. syyskuuta 2013

Viimehetken valmisteluja

Peli täytti pari päivää sitten 18kk ja näin ollen se on täysi-ikäinen virallisiin agilitykisoihin. Sen suurempia miettimättä ilmoitin sen heti sunnuntaille kolmelle radalle kisaamaan. Viime epiksissä tajusin, että lähdössä odottaminen on ongelma. Sitä tehdään treeneissä aika vähän, ja treenitilanteessa koira ei ole niin kiihtynyt että siellä se jopa onnistuu ihan mukavasti. Nyt kun kisapaikalla toisten koirien haukkuminen ja radalla näkyvät koirat saavat vireen nousemaan tappiin onkin odottaminen täysin mahdotonta.
No, päästiin tuuraamaan tiistaina Kaarinan Elinan kaukoryhmän tunnille ja se oli meille todella tarpeen. Tehtiin lähtöharjoituksia tarkoituksella. Toin koiran halliin kun edellinen oli vielä radalla ja näin saimme aikaan sen saman kiihtymisen kuin kisatilanteessa. Ja sitten yrittämään lähtöä. Peli pysyi OK siihen asti kun pysähdyn ja otan "asennon" kutsuakseni sen, viimeistään silloin perse nousee. Ensin kokeiltiin ihan puhdasta sulkemista. Minä menin kyykkyyn, peitin kasvoni ja hetken odoteltuani nousin ylös ja menin uudestaan rauhallisesti aloitukseen. Uusi käsky jne... Tämä toimi todella hyvin, Peli jopa tarjosi itse sitä aloituspaikkaan istumista ennen kuin ehdin sen viereen. Mutta sitten, naapuri radalla alkoi treenit ja sieltä löytyi katsottavaa palkaksi kun ohjaaja ei antanut huomiota. Eli oli pakko vaihtaa taktiikkaa. Seuraaava kokeilu oli se, että tyynen rauhallisesti, koira remmiin ja autoon. Ei sanaakaan, ei hermostumista, ei mitään. Ja tämä toimi kuin häkä! Odottelun jälkeen sain hakea autosta muuttuneen koiran.

Samaa olen nyt sitten käynyt tekmässä hallilla. Keskiviikkona ärsykkeenä oli Pomo. Kerran palautin Pelin autoon, se riitti. Torstaina sain paikalle muita treenaajia ja saatiin kunnon rataärsyke alle. Kaksi kertaa laitoin koiran autoon, sitten malttoi odottaa. Kun vaadin siltä lähdössä odottamisen niin radalla on hyvin ohjaukseen tuleva, upeat kontaktit tekevä koira. Tänään vielä kerran käymme hallilla. Muuten emme ole keskiviikon jälkeen treenanneet, vain niin että lähdön onnistuttua Peli saa palkaksi tehdä rataa n. 10 estettä ja sitten leikitty vaan paljon.

Tulevaan kisahalliimme kävimme tutustumassa männäviikolla epiksissä. Avoimen radalla oli juuri tämä lähdön ongelma ja siitä johtuen hylkäys. Mölli-radalla sitten jo parempi suoritus ja siitä tulokseksi nollavoitto parinkymmenen maksin joukosta :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti