maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vuoden 2011 Agilitybokseri ja West Coast Agility Team ry:n vuoden 2011 agilitytulokas Wandoris Incognito, Pomo


Eilen oli Suomen Bokseriyhdistyksen vuosikokous Tampereella ja siellä palkittiin vuoden 2011 menestyneitä boksereita. Pomohan aloitti agilityuransa keväällä, toukokuussa, ja nousi kolmosiin vuoden loppuun mennessä tehden 7 nollatulosta, muutaman voiton sekä lukuisia sijoituksia kolmen parhaan joukkoon. Näillä saavutuksilla Herra pokkasi omakseen vuoden 2011 AgilityBokseri-tittelin. Ikävä kyllä olin itse belgien IPO-MM-joukkueen järjestämässä Tottis-seminaarissa Porvoossa enkä näin ollen ollut vastaanottamassa palkintoa henkilökohtaisesti. Onneksi kasvattajan avulla saamme palkinnon jälkijunassa. Pari viikkoa sitten Pomo pokkasi oman seuramme agilitytulokas-tittelin, olen ylpeä emäntä.

Viikonloppu meni kouluttautuessa. Perjantaina olin Ylituomari 1 -kurssilla Hartolassa. Kurssi oli erittäin antoisa ja vaikka ajomatka ja päivä oli pitkä, jäi käteen monenlaista hyvää. Lauantaina osallistuin Seppo Savikon vetämälle ratamestarikurssille täällä kotopuolessa. Kurssi oli erinomainen, kokosin baseline-menetelmällä kisaradan 6 minutissa, jonka jälkeen tuomari tarkisti radan, käänsi hieman kahta estettä ja yhden putken muotoa ja sanoi että koirat radalle. Aika mieletöntä :D linkistä löydätte tietoa systeemistä, ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, itse aion tästä lähin käyttää tätä systeemiä ollessani ratamestarina.

Sunnuntaina lähdettiin tyttöjen kanssa Porvooseen belgien IPO-MM-jokkueen varainkeruu seminaariin kuuntelemaan joukkuelaisten näkemyksiä arkihallinnasta, pennun koulutuksesta, koiran viettien käytöstä tottelevaisuukoulutuksessa ja noudon opetuksen eri tekniikoista. Seminaarissa oli toki myös harjoituskoirakoita. Paljon oli vanhaa ja tuttua, mutta myös uusia ajatuksia heräsi. mm. Pomon noudon opetus kun on edelleen vaiheessa (tiedän, koira on jo kaksi vuotta). Myös pennun alkuopetukseen tuli näkökulmia.

Koirat oliva koko tämän pitkän viikonlopun, to päivästä sunnuntai-iltaan, äidin ja isän hoidossa mökillä. Kaikki oli sujunut hyvin, vain kevythäkki oli kokenut kovia kun vanhempani olivat lauantaina lähteneet Vammalaan kaupoille ja jättäneet koirat mökille keskenään. Pomo oli jätetty kevythäkkiin josta se oli sitten päättänyt itsensä vapauttaa. Onneksi se ei kuitenkaan ollut poistunut talosta, senkin se nimittäin oli perjantaina tehnyt kun isäni oli jättänyt koirat roskiksella käynnin ajaksi (roskis on 2km päässä kylällä) mökkiin ja takaisin tullessaan Pomo oli tullut sitä vastaan mäessä iloisesti häntää heiluttaen. Äksy oli istunut oven lävessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti