BH Myytin Aseistariisumistyyli

Käytiin Pelin kanssa Kankaanpäässä BH-kokeessa tuomari Virve Köpän arvosteltavana. Tottelevaisuusosuus meni kytkettynä seuraamista lukuunottamatta ihan hyvin, varsinkin jäävät ja paikallaolo. Remmistä Peli otti selvästi painetta ja se näkyi vielä ilman talutinta seurattaessa. Huomasi ettei olla moista tehty vuosiin. Henkilöryhmää piti käydä moikkaamassa, mutta näistä pienistä kauneusvirheistä huolimatta kelposuorituksella hyväksytty A-osuus. Kaupunkiosuudessa ei mitään erikoista, koira oli oma itsensä ja tarkkaili ympäristöään reagoimatta kummemmin mihinkään.

Tuloksena siis hyväksytty käyttäytymiskoe ja BH-koulutustunnus

Voittajan toko-kokeissa on käyty pariin otteeseen mutta aina on ollut huonoa tuuria matkassa. Ensin minä en huoli koiran tuomaa tunnari-kapulaa ja sitten toisessa kokeessa Pelille tuli joku ihmeellinen aivopieru ja se nousi ruudusta seisomaan kun olin lähtenyt kävelemään sitä kohti. Hyviä kakkostuloksia siis plakkarissa parin kappalein. TVA-tittelin saa tälläerää hylätä kun kokeisiin ei mahdu mukaan, mutta sitä VOIn 1-tulosta metsästetään ettei tarvisi siihen luokkaan enää uusilla säännöillä mennä :)

Pääpaino on ollut tokossa kun olin 8 viikkoa sairaslomalla selkäni tähden. Nyt on pikkuhiljaa palailtu myös agilityn pariin. Ollaan mukana syksyllä Jänesniemen Elinan valmennusryhmässä ja pääsen säännöllisesti käymään myös Psyykkarin juttusilla. Siitä on jo nyt ollut apua, oikea mielentila on alkanut löytyä kisatilanteisiin (niin tokossa kuin agilityssäkin) ja uskon että tästä on minulle isosti hyötyä vielä. Päivä kerrallaan mennään, nautitaan treenaamisesta ja uskotaan että vielä se koittaa meidänkin päivä loistaa. Näyttää maailmalle se mitä osataan treeneissä jo tehdä :)

päivitystä

Onpas vierähtänyt pitkä aika taas edellisestä kirjoituksesta. Elämä viuhuu eteenpäin niin hurjaa vauhtia ettei itse tahdo kelkassa pysyä.

Tokossa käytiin tekemässä Pelin kanssa 1-tulos avoimessa luokassa tammikuussa. Tauko on tässä lajissa tehnyt meille enemmän kuin hyvää. Kertasin ennen koetta pitkän tauon jälkeen liikkeet ja kaikki oli hyvin muistissa. Iän myötä Peliltä on jäänyt pois turha sättääminen ja epävarmuus. Nyt se suoritti kokeessa kaikki liikkeet rauhallisesti mutta halukkaasti. On sen kanssa vaan niin kiva tehdä hommia. Alla video kokeesta

Elokuussa voimaan tulevasta sääntömuutoksesta ja ystävien yllytyksestä johtuen olen nyt ottanut tavoitteeksi tehdä Pelistä TVAn vanhoilla säännöillä. Olemme siis ottaneet tokon säännöllisemmin treeniohjelmaan. Voittajan liikkeitä on nyt treenattu innolla ja osaan niistä toki tutustuttu jo etukäteen kevyesti. Ruutu on tietenkin suosikki, ruudusta seuraamaan tuloon tarvii vielä saada napakkuutta (koira jää mielellään irti). Luoksetulo on hyvällä mallilla, seuruu ja jäävät vanhastaan tuttuja (olen tehnyt alusta asti jäävissä kaikkia kolmea asentoa). Metallinoutoon tutustuttiin, se ei tuottanut mitään ongelmaa, kapula kuin kapula, sanoo Peli. Hyppynouto on myös ihan huippu hauska koiran mielestä, saahan se tehdä mielihommiaan noutamista ja hyppäämistä samaan aikaan. Kaukot ovat tuottaneet vähän päänvaivaa mutta nyt niissäkin on otettu huima harppaus eteenpäin. Seisomasta makuulle meno on ainoa jossa koira liikkuu voimakkaasti eteenpäin. Sen vaihdon tekniikkaa nyt hiotaan sitten iltaruualla niin eiköhän se tästä. Tunnari sujuu jo kasasta hienosti liikkurin viemänä, eli eiköhän se murheenkryynikin sieltä sitten kuntoon tule. Tavoitteena olisi mennä VOI-kokeeseen viimeistään huhtikuussa jotta jäisi EVL-kokeille sitten touko-kesä-heinäkuu :)

sinnikkyys palkitaan

Huh huh. Vieläkin tuntuu osin epätodelliselta että tälle vuodelle asetettu tavoite agilityn osalta on täytetty eli Peli on kolmosissa. JES!

Syyskuu meni töissä, MM-kisamatkalla, kouluttaessa ja tuomaroidessa. Peli kävi Luxemburghin reissun aikana hoitotätinsä kanssa kisaamassa Tampereella. Virpi ohjasi Peliä luottavaisesti ja pari tekikin hienoja ratoja joista toisella tuli vain yksi pieni kieltovirhe. Viime viikonloppuna olin tuomaroimassa Jyväskylässä ja kisasin lauantaina kaksi rataa laihoin tuloksin. Sunnuntaina pääsin nollakoiraksi kolmosen radoille.

Katsellessani Peliä Virpin kanssa radalla tajusin konkreettisesti kuinka taitava koira se on. Tiedänhän mä sen, mutta joku osa minussa paapoo tuota nuorta koiraa ja auttaa sitä alitajuisesti enkä kisoissa uskalla tehdä rohkeita ratkaisua vaan tekee turvallisia, kädestäpitämis-ratoja. Oli upea nähdä kuinka tuo mun vauva osaa ihan mielettömällä tavalla, ja kuinka se auttaa ohjaajaa ja siivoa jälkiä kun vaan ymmärtää mitä halutaan. Nollakoiraksi pääseminen sitten oli kuin nyrkki silmään. Pääsin kisatilanteessa, kisaradalle, tekemään kolmosen rataa ilman paineita. Mikkilän Sarin rata oli aivan huisin kiva, kuten aina, ja meillä oli Pelin kanssa niin hauskaa yhdessä. Pieni tökkö tuli radan puolivälin jälkeen kun ahnehdin jyrkässä takanaleikkauksessa eikä koira hypännyt hyppyä, mutta nollatreenistä oli hyötyä, noin vain jatkoin eteenpäin toisella vaihtoehdolla ja homma jatkui hyvin maaliin

Tänä viikonloppuna sitten olin ilmoittautunut kaksiin kisoihin, molempina päivinä kolme rataa, lauantaina Tampereella ja sunnuntaina Porissa.
TAMSKin kisoissa oli tuomarina Anne Savioja ja kaikki radat agility-ratoja. Ensimmäisellä radalla Peli teki lentokeinun, muuten rata oli hyvä ja ohjasin mielestäni rohkeasti. Toisella radalla tein kuten koutsit ovat neuvoneet, tee ohjausratkaisut siltä pohjalta mikä on paras ratkaisu, älä tee turvaratkaisuja. Päällejuoksu on meidän murheenkryyni, ihan minun tähteni, ja senhän onnistuin taas sössimään, eikä koira siis hypännyt estettä vaan juoksi ohi. Kahden epäonnistummisen jälkeen epätoivo meinasi ottaa vallan. Olin suuntaamassa suoraan kisoista ystäväni luo juhlimaan ja kun radat olivat menneen penkin alle ja aikataulukin oli myöhässä niin harkitsin jo hetken että lähden kisoista starttaamatta viimeistä rataa. Sitten onneksi sain pääni kasaan. Päätin jäädä, totesin itselleni että kolmas rata sisältää ihan samat mahdollisuudet onnistua kuin kaksi ensimmäistäkin, mitään ei ole vielä pilattu. Koira osaa, minä osaan, siellä ei ole mitään sellaista mitä me ei pystyttäisi tekemään. Ja niin marssin lähtöviivalle. Sain tehtyä lähes kaiken niinkuin suunnittelin, vain pussin jälkeinen valssi jäi tekemättä ja otin koiran puolivalssilla ja sylkkärillä putkeen. Tuloksena nolla, toinen sija ja LUVA-tulos kisakirjaan.

Lauantai-ilta venyi pitkäksi hyvässä porukassa ja väsymys oli sunnuntaiaamuna melkoinen kun lähdin kohti Porin kisoja. Nappasin koirat mökiltä kyytiin, missä ne olivat olleet vanhempieni kanssa minun ollessa grebaamassa tyttöjen kanssa. "Kotihallissa", tuttujen ihmisten ympäröimänä on aina mukava kisata, vaikka se on samalla myös vähän keskittymistä herpaannuttavaa niin nautin kuitenkin suuresti tsempistä jota tutut kisakumppanit ja ystävät kehän laidalla tuovat. Teilerin Timo oli suunnitellut kivat radat ja aloitimme hypärillä. Hypärin alussa oli haastava keppitehtävä ja tajusin jo tutustuessani että kun en ehdi koiran eteen tekemään sylkkäriä niin tehtävä on meille liian vaikea. Tyydyin takanaleikkaamaan ja käskyttämään koiraa hyvissä ajoin mutta Peli aloitti kepit väärin, pariinkin otteeseen ja hylkyhän siitä sitten tuli. Toinen rata oli jo tutustumisesta asti mukavan tuntuinen. Siinä oli tehtävää, mutta ei mitään liian vaikeaa tai sellaista kohtaa johon en ehtisi. Lähdin radalle luottavaisin mielin, tietäen että mä tiedän mitä mun pitää tehdä ja koira osaa tehdä omat hommansa. Puomin jälkeen Peli lähti ilman lupaa kontaktilta ja hetken oli paniikki saada vallan, sain jatkettua ja pysyin suunnitelmassa. An alla olevan putken jälkeiselle hypylle tein päällejuoksun ja lauantaisesta epännistumisesta johtuen olin siinä supertarkkana ja varovainen, josta johtuen hetkellisesti oltiin taas vähän missä sattuu, mutta sekoilusta viis pystyin taas kokoamaan itseni ja jatkamaan matkaa. Maaliin tullessa en edes tienny että mikä tulos oli, en tiennyt saimmeko kieltovirheen noista sekoiluista. Palattuani koiran vienti reissulta halliin minulle selvisi että teimme nollatuloksen. Muita nollia ei tullut joten tulos riitti voittoon ja näin ollen saimme iloksemme seurata viimeisen radan kehän reunalta SERT-ruusuke rinnassa. 

Nollatreeni on tuonut niin paljon varmuutta mun tekemiseen. Pystyn nyt jatkamaan kisoissa eteenpäin vaikka hommat ei meekkään ihan niinkuin suunnittelin, ja ohjaaminen näyttää vieläpä ihan järkevältä, joskus jopa siltä että mokia ei huomaa jos ei oo nähnyt miten tutustuin. Mulla alkaa nollatreenistä johtuen olla myös selkeempi käsitys siitä että mihin mä ehdin, miten mun koira reagoi jne. koska en aina ota tilanteita parin esteen päästä, hallitusti, vaan paahdan niihin täysiä, räkä poskella. Nollatreeni on siis ollut täydellinen lisä meidän treeneihin, kiitos Elina että pakotit mut tekemään niitä ja kiitos Mari kun lähdit mukaan haastetreeni-ideaan. Nollatreenit jatkuu vastakin :)

Nollatreenejä

Saatiin kotiläksyksi koutsilta nollatreeniä. Minä kun olen kontrollifriikki ja piirtelen päässäni vaaleanpunaiset unelmaradat rataantutustumisessa. Sitten kun todellisuus ei ole ihan niin ruusuinen, palkkaan koiran ja hion yksityiskohtaa treeneissä ja jatkan vasta kun homma luonaa. Kisoissa tähän uusimiseen ei ole mahdollisuutta ja sitten leviääkin pakka, lakkaan yrittämästä eikä takataskusta löydykkään reittisuunnitelmaa jos koira leviää linjasta tai olen itse jossain muualla kuin rataantutustumisessa suunnittelin. Nyt on siis tarkoitus tehdä nollatreeninä 20-22 esteen ratoja, vaikeustasoltaan 2-3lk. Ideana se että jos ei estevirheitä ole ts. tuomarin käsi ei nouse, niin matka jatkuu ja taistele maaliin. Jos matkalla tulaa virhe, yritys loppuu siihen ja se kohta katsotaan nopsaan läpi ja homma lähtee taas alusta. Tätä tehdään kunnes tulee nolla tai koira ei enää jaksa.
Ihka eka nollatreeni tehtiin edellisviikolla hallissa. Yrityksiä tarvittiin aika monta mutta lopulta se onnistui :)

Tämän lisäksi sain haastettua ystävän pidemmän matkan päästä treeniin kanssani. Teemme tahoillamme radat, Ratapiirrustus videoineen lähetetään toiselle ja lasketaan monennellako yrityksellä nolla tulee. Sitten toisella on seuraava viikko aikaa rakentaa itselleen sama rata ja yrittää nokittaa :)

Meidän eka haasterata oli tällainen

ja nolla tuli toisella yrittämällä (ekalla putos yks rima). Rimat 60-65 cm.

Jo oli aikakin

noniin, nyt se viimein oonnistui, se nollan tekeminen. On tässä ollutkin kuiva kausi jo puolen vuoden ajan. Toki keväällä ei ehditty kauheasti kisaamaankaan mutta kuitenkin.
Olen tiedostanut sen että meidän pitäisi saada kisarutiinia jotta tämä lukko saataisiin auki. Nyt on ollut vihdoin kevään kiireiden jälkeen vähän aikaa keskittyä Peliin ja kisaamiseen ja nyt se tuotti tulosta.
Käytiin ystävän kanssa Forssassa iltakisoissa ja tuloksena siis Pelille nollavoitto ja eka LUVA kakkosluokasta. Toinenkin rata (hypäri) oli tosi kiva, mutta siinä koira luiskahti putken väärään päähän kun jäin tupeksimaan paikalleni liian pitkäksi aikaa. Matkakumppani teki hypäriltä nollan voittaen sen ja niin Kirppu nousi kolmosiin, Onnea vielä Leena!

Koska olen flunssan kourissa edelleen, ei henki oikein tahtonut kulkea ja rataantutustumisessa jo tiedostin että on pakko luottaa koiraan ja siihen että se etenee itsenäisesti ja minä vaan yritän jotenkuten roikku perässä ja linjata sen menoa. Ehkä tällä flunssalla oli jokin tarkoitus, nimittäin se, että opin sen koiraan luottamisen konkreettisesti kun ei ole muuta mahdollisuutta. Peli eteni tosi määrätietoisesti ja päättäväisen varmasti kokoajan pyydettyyn suuntaan, suoritti itsenäisesti renkaat sun muut ja napsahteli kontaktien alastuloille odottamaan perässä laahustavaa ohjaajaa. Eli tämä oli puhtaasti Pelin tekosia tämä nolla <3

Agipitsi 2014

Takana on rankka viikonloppu. Kotikisat, ja vielä näin isot, ovat aina kova rutistus järjestäjille. Talkoilin molempina päivinä ja lisäksi kisasin Pelin sekä Rafikin kanssa kaikki startit (lauantaina 3 ja sunnuntain 2 rataa  molemmillla)

Rafiki on nähnyt esteet ja tehnyt agilityä viimeksi viime syksynä, koska sille sattui talvella haaveri ja sitä on kuntoutettu koko kevät. Rohkeasti lähdimme yrittämään pitkän tauon jälkeen, eikä koira kyllä ollut mitään unohtanut :)

Keli oli armoton, hirmuinen helle ja kentät auringossa, eli kyyti oli kuumaa sekä ohjaajalle että koirille ja kun toinen koira starttasi luokan ensimmäisenä ja toinen viimeisenä niin muutaman kerta juoksin Pelin maaliin, ojensin koiran Heidille ja juoksin seuraavaan rataantutustumiseen ja juoksin heti perään Rafikin kanssa :) No, kohtuullisesti jalat jaksoi vaikka vähän pökkelöltä välillä tuntui.

Molemmille koirille viikonlopun tuloksena vitosia ja hyllyjä. Rafiki oli ihan niin partiopoika kuin muistinkin, yhden lentokeinun se teki kun unohdin että sille pitää huutaa ODOTA. Tämä korjattiin sitten seuraaville agiradoille ja keinut sujui hyvin, samoin kepit haki hienosti joka radalla ja alastulokontaktit teki irtoamisesta huolimatta. Rafiki nappasi lauantaina jopa yhdellä vitosradalla kolmossijan. Myös sunnuntaina tehtiin yksi hyvä rata jossa yksi rima-vitonen. Rafiki on ihanan kuuliainen ja tekee just eikä melkein mitä näytetään, nuo rimat tippui tilanteissa joissa mä olin "hätäinen" eli rauha niihin hyppyihin myös koiralle niin saadaan se nousu kolmosiin järjestettyä :)

Peli hyllytteli lauantaina oikein urakalla, kun oma fiilis oli maassa aamulla rytätyn auton tähden niin omalle koiralleni en pysty feikkaamaan. Keskittyminen ei ollut parasta ja se näkyy Pelin kanssa välittömästi, se kun ei anna anteeksi pientäkään herpaantumista tai ajatuksen karkaamista silloin kun ollaan täysillä menossa. Sunnuntaina kokosin itseni ja päätin aamulla että "tästä päivästä ei voi mitenkään tulla yhtä huono kuin eilisestä" (hajotin myös puhelimeni vielä illan aikana talkoillessa) ja päätin kääntää kelkkani.

Sunnuntain eka rata vaikuttin kehän laidalta tosi vaikealta, mietin jo että menenkö ollenkaan, mutta sitten päätin että minä pystyn siihen. Menin tutustumaan rataan ja päätin että survon sen läpi vaikka väkisin. Ja niin sitten tein. Pelin eka LUVA oli NIIIIIIIN lähellä. Siinä oli pieni lipsahdus koiralta selän taa ja kun sekunnin tuhannesosan ajan hain keppien alkua katseella (tehdäkseni pakkovalssin) niin koira tuli ekan välin väärään suuntaan. Siitä sitten otettiin uusi alku kepeille ja vedettiin maaliin. Radalla ei tehty yhtään nollaa ja Peli voitti radan suvereenisti tuosta tököstä huolimatta (muilla rimavitosia) ja nappasi itselleen komean pokaalin koska kyseessä oli RKS:n seuramestaruusluokka. Eli Peli oli paras kakkosluokan koira ja nyt saamme pitää hallussamme komeaa kiertopalkintoa vuoden ajan :)

Tärkeimpänä asiana pidän kuitenkin sitä että nyt sain ekaa kertaa itselleni radalle sellaisen kunnon "tappoasenteen" kisoissa. Kun sisuunnuin vaikeasta radasta ja päätin että perkele, mehän tehdään se. Kattokaas oikein. Ja mun Peli, oli maailman paras, ja teki ihan just niinku se osaa, täysiä ja sydämellä  <3

Puhelimen rikkoutumisen tähden ei ole videoita :/

Juhannuskisat

On kyllä ollut luvattoman kiireistä tämä kevät. Tuomarointeja on ollut niin paljon etten ole ehtinyt kisata itse ollenkaan :( Tästä syystä ensi vuoden kalenteriin onkin tehty sitten jo selvä muutos asiaan.

Viimeinen Nextari oli toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja sen lisäksi päästiin Elinan yksärille männäviikolla. Luotto koiraan radalla lisääntyy kokoajan ja sitä kautta homma alkaa skulata. Edelleen vaikeata on pujottelun loppu, kun sinne lyödään vaikeuskerrointa lisää. Tätä siis pitää edelleen treenata.

Pääsiäisen jälkeen ei olla siis kisattu yksiäkään kisoja ja nyt päästiin Juhannuksena taas TSAUlle pitkästä aikaa. Ohjelmassa oli kolme rataa, yksi hypäri ja kaksi agirataa. Ensimmäisenä näistä Räsäsen Minnan hypäri joka oli kuin meille tehty. Kokoajan sopivast tekemistä ja ohjelmaa niin koiralle kuin ohjaajallekin, rata minun mieleeni <3 Tässä nähtiin taas sellainen "melkein nolla", joka kaatui ohjaajan tutustumisvirheeseen. Rataantutustumisessa kuvittelin ehtiväni muurin jälkeiseen pakkovalssiin (jep, päädyin siihen kun en luota koiraan päällejuoksuissa) ja siihenhän se sitten kosahti. Tästä oppineena lakkaan päättämästä koiran puolesta ja teen vaan asiat sille mahdollisimman helpoksi ja ohjaan ajoissa. Mieluummin heikompi ohjaus ajoissa (jolloin koiralla on aikaa reagoida) kuin varmempi liian myöhään.

Kaksi seuraavaa rataa meni treenailuksi. Ensimmäisellä työnsin itse koiran väärään keppiväliin, kun seisoin sen edessä niin ettei se nähnyt koko keppejä, ja toisella kuvittelin sen karkaavan keinulta mutta Peli napotti keinun alastulolla kuin oppikirjasta ja minä olin keinun aikana ehtinyt jo aivan liian kauas niin että seisoin taas kerran sen edessä ja peitin esteen, eli ohimeno hypystä ja putkeen karkaaminen.

Päälimmäisenä kuitenkin tosi hyvä fiilis. Ne on pikkujuttuja nuo meidän virheet. Ne koostuu enemmän siitä että mulla ei vielä ole täyttä hahmotusta siitä miten koira kisatilanteessa radalla toimii, ja oletan vääriä asioita. Nyt toivon että pääsemme kisaamaan vähän enemmän ja sitä kautta saisin kiinni sen kuuluisan punaisen langan päästä.