sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

BH Myytin Aseistariisumistyyli

Käytiin Pelin kanssa Kankaanpäässä BH-kokeessa tuomari Virve Köpän arvosteltavana. Tottelevaisuusosuus meni kytkettynä seuraamista lukuunottamatta ihan hyvin, varsinkin jäävät ja paikallaolo. Remmistä Peli otti selvästi painetta ja se näkyi vielä ilman talutinta seurattaessa. Huomasi ettei olla moista tehty vuosiin. Henkilöryhmää piti käydä moikkaamassa, mutta näistä pienistä kauneusvirheistä huolimatta kelposuorituksella hyväksytty A-osuus. Kaupunkiosuudessa ei mitään erikoista, koira oli oma itsensä ja tarkkaili ympäristöään reagoimatta kummemmin mihinkään.

Tuloksena siis hyväksytty käyttäytymiskoe ja BH-koulutustunnus

Voittajan toko-kokeissa on käyty pariin otteeseen mutta aina on ollut huonoa tuuria matkassa. Ensin minä en huoli koiran tuomaa tunnari-kapulaa ja sitten toisessa kokeessa Pelille tuli joku ihmeellinen aivopieru ja se nousi ruudusta seisomaan kun olin lähtenyt kävelemään sitä kohti. Hyviä kakkostuloksia siis plakkarissa parin kappalein. TVA-tittelin saa tälläerää hylätä kun kokeisiin ei mahdu mukaan, mutta sitä VOIn 1-tulosta metsästetään ettei tarvisi siihen luokkaan enää uusilla säännöillä mennä :)

Pääpaino on ollut tokossa kun olin 8 viikkoa sairaslomalla selkäni tähden. Nyt on pikkuhiljaa palailtu myös agilityn pariin. Ollaan mukana syksyllä Jänesniemen Elinan valmennusryhmässä ja pääsen säännöllisesti käymään myös Psyykkarin juttusilla. Siitä on jo nyt ollut apua, oikea mielentila on alkanut löytyä kisatilanteisiin (niin tokossa kuin agilityssäkin) ja uskon että tästä on minulle isosti hyötyä vielä. Päivä kerrallaan mennään, nautitaan treenaamisesta ja uskotaan että vielä se koittaa meidänkin päivä loistaa. Näyttää maailmalle se mitä osataan treeneissä jo tehdä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti