sinnikkyys palkitaan

Huh huh. Vieläkin tuntuu osin epätodelliselta että tälle vuodelle asetettu tavoite agilityn osalta on täytetty eli Peli on kolmosissa. JES!

Syyskuu meni töissä, MM-kisamatkalla, kouluttaessa ja tuomaroidessa. Peli kävi Luxemburghin reissun aikana hoitotätinsä kanssa kisaamassa Tampereella. Virpi ohjasi Peliä luottavaisesti ja pari tekikin hienoja ratoja joista toisella tuli vain yksi pieni kieltovirhe. Viime viikonloppuna olin tuomaroimassa Jyväskylässä ja kisasin lauantaina kaksi rataa laihoin tuloksin. Sunnuntaina pääsin nollakoiraksi kolmosen radoille.

Katsellessani Peliä Virpin kanssa radalla tajusin konkreettisesti kuinka taitava koira se on. Tiedänhän mä sen, mutta joku osa minussa paapoo tuota nuorta koiraa ja auttaa sitä alitajuisesti enkä kisoissa uskalla tehdä rohkeita ratkaisua vaan tekee turvallisia, kädestäpitämis-ratoja. Oli upea nähdä kuinka tuo mun vauva osaa ihan mielettömällä tavalla, ja kuinka se auttaa ohjaajaa ja siivoa jälkiä kun vaan ymmärtää mitä halutaan. Nollakoiraksi pääseminen sitten oli kuin nyrkki silmään. Pääsin kisatilanteessa, kisaradalle, tekemään kolmosen rataa ilman paineita. Mikkilän Sarin rata oli aivan huisin kiva, kuten aina, ja meillä oli Pelin kanssa niin hauskaa yhdessä. Pieni tökkö tuli radan puolivälin jälkeen kun ahnehdin jyrkässä takanaleikkauksessa eikä koira hypännyt hyppyä, mutta nollatreenistä oli hyötyä, noin vain jatkoin eteenpäin toisella vaihtoehdolla ja homma jatkui hyvin maaliin

Tänä viikonloppuna sitten olin ilmoittautunut kaksiin kisoihin, molempina päivinä kolme rataa, lauantaina Tampereella ja sunnuntaina Porissa.
TAMSKin kisoissa oli tuomarina Anne Savioja ja kaikki radat agility-ratoja. Ensimmäisellä radalla Peli teki lentokeinun, muuten rata oli hyvä ja ohjasin mielestäni rohkeasti. Toisella radalla tein kuten koutsit ovat neuvoneet, tee ohjausratkaisut siltä pohjalta mikä on paras ratkaisu, älä tee turvaratkaisuja. Päällejuoksu on meidän murheenkryyni, ihan minun tähteni, ja senhän onnistuin taas sössimään, eikä koira siis hypännyt estettä vaan juoksi ohi. Kahden epäonnistummisen jälkeen epätoivo meinasi ottaa vallan. Olin suuntaamassa suoraan kisoista ystäväni luo juhlimaan ja kun radat olivat menneen penkin alle ja aikataulukin oli myöhässä niin harkitsin jo hetken että lähden kisoista starttaamatta viimeistä rataa. Sitten onneksi sain pääni kasaan. Päätin jäädä, totesin itselleni että kolmas rata sisältää ihan samat mahdollisuudet onnistua kuin kaksi ensimmäistäkin, mitään ei ole vielä pilattu. Koira osaa, minä osaan, siellä ei ole mitään sellaista mitä me ei pystyttäisi tekemään. Ja niin marssin lähtöviivalle. Sain tehtyä lähes kaiken niinkuin suunnittelin, vain pussin jälkeinen valssi jäi tekemättä ja otin koiran puolivalssilla ja sylkkärillä putkeen. Tuloksena nolla, toinen sija ja LUVA-tulos kisakirjaan.

Lauantai-ilta venyi pitkäksi hyvässä porukassa ja väsymys oli sunnuntaiaamuna melkoinen kun lähdin kohti Porin kisoja. Nappasin koirat mökiltä kyytiin, missä ne olivat olleet vanhempieni kanssa minun ollessa grebaamassa tyttöjen kanssa. "Kotihallissa", tuttujen ihmisten ympäröimänä on aina mukava kisata, vaikka se on samalla myös vähän keskittymistä herpaannuttavaa niin nautin kuitenkin suuresti tsempistä jota tutut kisakumppanit ja ystävät kehän laidalla tuovat. Teilerin Timo oli suunnitellut kivat radat ja aloitimme hypärillä. Hypärin alussa oli haastava keppitehtävä ja tajusin jo tutustuessani että kun en ehdi koiran eteen tekemään sylkkäriä niin tehtävä on meille liian vaikea. Tyydyin takanaleikkaamaan ja käskyttämään koiraa hyvissä ajoin mutta Peli aloitti kepit väärin, pariinkin otteeseen ja hylkyhän siitä sitten tuli. Toinen rata oli jo tutustumisesta asti mukavan tuntuinen. Siinä oli tehtävää, mutta ei mitään liian vaikeaa tai sellaista kohtaa johon en ehtisi. Lähdin radalle luottavaisin mielin, tietäen että mä tiedän mitä mun pitää tehdä ja koira osaa tehdä omat hommansa. Puomin jälkeen Peli lähti ilman lupaa kontaktilta ja hetken oli paniikki saada vallan, sain jatkettua ja pysyin suunnitelmassa. An alla olevan putken jälkeiselle hypylle tein päällejuoksun ja lauantaisesta epännistumisesta johtuen olin siinä supertarkkana ja varovainen, josta johtuen hetkellisesti oltiin taas vähän missä sattuu, mutta sekoilusta viis pystyin taas kokoamaan itseni ja jatkamaan matkaa. Maaliin tullessa en edes tienny että mikä tulos oli, en tiennyt saimmeko kieltovirheen noista sekoiluista. Palattuani koiran vienti reissulta halliin minulle selvisi että teimme nollatuloksen. Muita nollia ei tullut joten tulos riitti voittoon ja näin ollen saimme iloksemme seurata viimeisen radan kehän reunalta SERT-ruusuke rinnassa. 

Nollatreeni on tuonut niin paljon varmuutta mun tekemiseen. Pystyn nyt jatkamaan kisoissa eteenpäin vaikka hommat ei meekkään ihan niinkuin suunnittelin, ja ohjaaminen näyttää vieläpä ihan järkevältä, joskus jopa siltä että mokia ei huomaa jos ei oo nähnyt miten tutustuin. Mulla alkaa nollatreenistä johtuen olla myös selkeempi käsitys siitä että mihin mä ehdin, miten mun koira reagoi jne. koska en aina ota tilanteita parin esteen päästä, hallitusti, vaan paahdan niihin täysiä, räkä poskella. Nollatreeni on siis ollut täydellinen lisä meidän treeneihin, kiitos Elina että pakotit mut tekemään niitä ja kiitos Mari kun lähdit mukaan haastetreeni-ideaan. Nollatreenit jatkuu vastakin :)

Nollatreenejä

Saatiin kotiläksyksi koutsilta nollatreeniä. Minä kun olen kontrollifriikki ja piirtelen päässäni vaaleanpunaiset unelmaradat rataantutustumisessa. Sitten kun todellisuus ei ole ihan niin ruusuinen, palkkaan koiran ja hion yksityiskohtaa treeneissä ja jatkan vasta kun homma luonaa. Kisoissa tähän uusimiseen ei ole mahdollisuutta ja sitten leviääkin pakka, lakkaan yrittämästä eikä takataskusta löydykkään reittisuunnitelmaa jos koira leviää linjasta tai olen itse jossain muualla kuin rataantutustumisessa suunnittelin. Nyt on siis tarkoitus tehdä nollatreeninä 20-22 esteen ratoja, vaikeustasoltaan 2-3lk. Ideana se että jos ei estevirheitä ole ts. tuomarin käsi ei nouse, niin matka jatkuu ja taistele maaliin. Jos matkalla tulaa virhe, yritys loppuu siihen ja se kohta katsotaan nopsaan läpi ja homma lähtee taas alusta. Tätä tehdään kunnes tulee nolla tai koira ei enää jaksa.
Ihka eka nollatreeni tehtiin edellisviikolla hallissa. Yrityksiä tarvittiin aika monta mutta lopulta se onnistui :)

Tämän lisäksi sain haastettua ystävän pidemmän matkan päästä treeniin kanssani. Teemme tahoillamme radat, Ratapiirrustus videoineen lähetetään toiselle ja lasketaan monennellako yrityksellä nolla tulee. Sitten toisella on seuraava viikko aikaa rakentaa itselleen sama rata ja yrittää nokittaa :)

Meidän eka haasterata oli tällainen

ja nolla tuli toisella yrittämällä (ekalla putos yks rima). Rimat 60-65 cm.

Jo oli aikakin

noniin, nyt se viimein oonnistui, se nollan tekeminen. On tässä ollutkin kuiva kausi jo puolen vuoden ajan. Toki keväällä ei ehditty kauheasti kisaamaankaan mutta kuitenkin.
Olen tiedostanut sen että meidän pitäisi saada kisarutiinia jotta tämä lukko saataisiin auki. Nyt on ollut vihdoin kevään kiireiden jälkeen vähän aikaa keskittyä Peliin ja kisaamiseen ja nyt se tuotti tulosta.
Käytiin ystävän kanssa Forssassa iltakisoissa ja tuloksena siis Pelille nollavoitto ja eka LUVA kakkosluokasta. Toinenkin rata (hypäri) oli tosi kiva, mutta siinä koira luiskahti putken väärään päähän kun jäin tupeksimaan paikalleni liian pitkäksi aikaa. Matkakumppani teki hypäriltä nollan voittaen sen ja niin Kirppu nousi kolmosiin, Onnea vielä Leena!

Koska olen flunssan kourissa edelleen, ei henki oikein tahtonut kulkea ja rataantutustumisessa jo tiedostin että on pakko luottaa koiraan ja siihen että se etenee itsenäisesti ja minä vaan yritän jotenkuten roikku perässä ja linjata sen menoa. Ehkä tällä flunssalla oli jokin tarkoitus, nimittäin se, että opin sen koiraan luottamisen konkreettisesti kun ei ole muuta mahdollisuutta. Peli eteni tosi määrätietoisesti ja päättäväisen varmasti kokoajan pyydettyyn suuntaan, suoritti itsenäisesti renkaat sun muut ja napsahteli kontaktien alastuloille odottamaan perässä laahustavaa ohjaajaa. Eli tämä oli puhtaasti Pelin tekosia tämä nolla <3

Agipitsi 2014

Takana on rankka viikonloppu. Kotikisat, ja vielä näin isot, ovat aina kova rutistus järjestäjille. Talkoilin molempina päivinä ja lisäksi kisasin Pelin sekä Rafikin kanssa kaikki startit (lauantaina 3 ja sunnuntain 2 rataa  molemmillla)

Rafiki on nähnyt esteet ja tehnyt agilityä viimeksi viime syksynä, koska sille sattui talvella haaveri ja sitä on kuntoutettu koko kevät. Rohkeasti lähdimme yrittämään pitkän tauon jälkeen, eikä koira kyllä ollut mitään unohtanut :)

Keli oli armoton, hirmuinen helle ja kentät auringossa, eli kyyti oli kuumaa sekä ohjaajalle että koirille ja kun toinen koira starttasi luokan ensimmäisenä ja toinen viimeisenä niin muutaman kerta juoksin Pelin maaliin, ojensin koiran Heidille ja juoksin seuraavaan rataantutustumiseen ja juoksin heti perään Rafikin kanssa :) No, kohtuullisesti jalat jaksoi vaikka vähän pökkelöltä välillä tuntui.

Molemmille koirille viikonlopun tuloksena vitosia ja hyllyjä. Rafiki oli ihan niin partiopoika kuin muistinkin, yhden lentokeinun se teki kun unohdin että sille pitää huutaa ODOTA. Tämä korjattiin sitten seuraaville agiradoille ja keinut sujui hyvin, samoin kepit haki hienosti joka radalla ja alastulokontaktit teki irtoamisesta huolimatta. Rafiki nappasi lauantaina jopa yhdellä vitosradalla kolmossijan. Myös sunnuntaina tehtiin yksi hyvä rata jossa yksi rima-vitonen. Rafiki on ihanan kuuliainen ja tekee just eikä melkein mitä näytetään, nuo rimat tippui tilanteissa joissa mä olin "hätäinen" eli rauha niihin hyppyihin myös koiralle niin saadaan se nousu kolmosiin järjestettyä :)

Peli hyllytteli lauantaina oikein urakalla, kun oma fiilis oli maassa aamulla rytätyn auton tähden niin omalle koiralleni en pysty feikkaamaan. Keskittyminen ei ollut parasta ja se näkyy Pelin kanssa välittömästi, se kun ei anna anteeksi pientäkään herpaantumista tai ajatuksen karkaamista silloin kun ollaan täysillä menossa. Sunnuntaina kokosin itseni ja päätin aamulla että "tästä päivästä ei voi mitenkään tulla yhtä huono kuin eilisestä" (hajotin myös puhelimeni vielä illan aikana talkoillessa) ja päätin kääntää kelkkani.

Sunnuntain eka rata vaikuttin kehän laidalta tosi vaikealta, mietin jo että menenkö ollenkaan, mutta sitten päätin että minä pystyn siihen. Menin tutustumaan rataan ja päätin että survon sen läpi vaikka väkisin. Ja niin sitten tein. Pelin eka LUVA oli NIIIIIIIN lähellä. Siinä oli pieni lipsahdus koiralta selän taa ja kun sekunnin tuhannesosan ajan hain keppien alkua katseella (tehdäkseni pakkovalssin) niin koira tuli ekan välin väärään suuntaan. Siitä sitten otettiin uusi alku kepeille ja vedettiin maaliin. Radalla ei tehty yhtään nollaa ja Peli voitti radan suvereenisti tuosta tököstä huolimatta (muilla rimavitosia) ja nappasi itselleen komean pokaalin koska kyseessä oli RKS:n seuramestaruusluokka. Eli Peli oli paras kakkosluokan koira ja nyt saamme pitää hallussamme komeaa kiertopalkintoa vuoden ajan :)

Tärkeimpänä asiana pidän kuitenkin sitä että nyt sain ekaa kertaa itselleni radalle sellaisen kunnon "tappoasenteen" kisoissa. Kun sisuunnuin vaikeasta radasta ja päätin että perkele, mehän tehdään se. Kattokaas oikein. Ja mun Peli, oli maailman paras, ja teki ihan just niinku se osaa, täysiä ja sydämellä  <3

Puhelimen rikkoutumisen tähden ei ole videoita :/

Juhannuskisat

On kyllä ollut luvattoman kiireistä tämä kevät. Tuomarointeja on ollut niin paljon etten ole ehtinyt kisata itse ollenkaan :( Tästä syystä ensi vuoden kalenteriin onkin tehty sitten jo selvä muutos asiaan.

Viimeinen Nextari oli toukokuun viimeisenä viikonloppuna ja sen lisäksi päästiin Elinan yksärille männäviikolla. Luotto koiraan radalla lisääntyy kokoajan ja sitä kautta homma alkaa skulata. Edelleen vaikeata on pujottelun loppu, kun sinne lyödään vaikeuskerrointa lisää. Tätä siis pitää edelleen treenata.

Pääsiäisen jälkeen ei olla siis kisattu yksiäkään kisoja ja nyt päästiin Juhannuksena taas TSAUlle pitkästä aikaa. Ohjelmassa oli kolme rataa, yksi hypäri ja kaksi agirataa. Ensimmäisenä näistä Räsäsen Minnan hypäri joka oli kuin meille tehty. Kokoajan sopivast tekemistä ja ohjelmaa niin koiralle kuin ohjaajallekin, rata minun mieleeni <3 Tässä nähtiin taas sellainen "melkein nolla", joka kaatui ohjaajan tutustumisvirheeseen. Rataantutustumisessa kuvittelin ehtiväni muurin jälkeiseen pakkovalssiin (jep, päädyin siihen kun en luota koiraan päällejuoksuissa) ja siihenhän se sitten kosahti. Tästä oppineena lakkaan päättämästä koiran puolesta ja teen vaan asiat sille mahdollisimman helpoksi ja ohjaan ajoissa. Mieluummin heikompi ohjaus ajoissa (jolloin koiralla on aikaa reagoida) kuin varmempi liian myöhään.

Kaksi seuraavaa rataa meni treenailuksi. Ensimmäisellä työnsin itse koiran väärään keppiväliin, kun seisoin sen edessä niin ettei se nähnyt koko keppejä, ja toisella kuvittelin sen karkaavan keinulta mutta Peli napotti keinun alastulolla kuin oppikirjasta ja minä olin keinun aikana ehtinyt jo aivan liian kauas niin että seisoin taas kerran sen edessä ja peitin esteen, eli ohimeno hypystä ja putkeen karkaaminen.

Päälimmäisenä kuitenkin tosi hyvä fiilis. Ne on pikkujuttuja nuo meidän virheet. Ne koostuu enemmän siitä että mulla ei vielä ole täyttä hahmotusta siitä miten koira kisatilanteessa radalla toimii, ja oletan vääriä asioita. Nyt toivon että pääsemme kisaamaan vähän enemmän ja sitä kautta saisin kiinni sen kuuluisan punaisen langan päästä.

Pääsiäiskisat

Vähiin on jääneet eidän agikisat kun oma kalenteri on niin täysi ja muutto ja työt haittaavat harrastuksia. Pitkäperjantaina kuitenkin ehdittiin Lietoon kisaamaan muutama rata. Pari ihan kivaakin suoritusta saatiin tehtyä. Luomalan Henrin hyppyradalla liian suuri vauhti kepeille mennessä kostautui pujotteluvirheellä vaikka koira löysikin oikeaan väliin niin homma sakkasi kolmannella kepillä.

Teilerin Timon agilityradalla taas itse kolin katse koirassa ja hukkasin linjan seuraavalle hypylle seisten täysin koiran edessä ja näin se meni ohi hypystä.

Muuten olen tosi tyytyväinen päivän menoon. Jotenkin pikkuhiljaa tuntuu siltä että me löydetään toisemme myös kisaradoilla. Mun ohjaussuunnitelmat on pääasiassa realistisia ja luotan koiraan huomattavasti paremmin. Kohtuu liukasta menoa, juosta saa, mutta sehän on tarkoituskin. Nyt odottelen juoksuja alkavaksi ja toivon että päästäisiin kisaamaan Vaasaan toukokuussa. Muuten seuraavat kisat menee kesäkuulle.

Nina Mannerin tokokoulutus

Me ollaan kuljettu mönkään menneen toko-kokeen jälkeen murheen alhossa tokon suhteen. Ei ole ollut motivaatiota tehdä mitään kun paikallaolo on täysin rikki. Onneksi sain paikan Mouhijärvellä pidettyyn toko-koulutukseen jossa kouluttajana oli Nina Manner.

kaikki kuvat Tuisku Laine

Koulutus oli kaksi päiväinen ja molempina päivinä jokaisella koirakolla kaksi 20minuuttia treeniaikaa. Käytin ensimmäisen paikallaolon ruotimiseen. Pelin kanssahan paikallaoloa ei ole juurikaan treenattu. Minä kun kuulun vanhaan kansaan ja olen sitä mieltä että paikalla olo vaatii vaan hallintaa ja jos se on kunnossa niin muuta ei tarvita. piste. Niin. Tämähän toimi niin kauan kun minä olin näkyvissä. Hallinta riitti ja koira makasi aloillaan. Nyt kun olen siirtynyt piiloon ovat ongelmat alkaneet. Koira on todella levoton ja reagoi kaikkiin ärsykkeisiin mitä ympäristöstä tulee. Kokeessa homma kaatui siihen että paikallaolossa oli seurana kaksi koiraa joista toinen lähti ja toinen vinkui. Peli oli kuin viulunkieli, reagoi jokaiseen ääneen mitä hallissa kaikui, nytkähteli, ryömi, ÄÄNTELI??!!! makasi kyllä, kun tiesi että niin tulee tehdä, mutta nollillehan se meni ja siihen se meidän ykkönen AVOsta sitten kariutui.

Tehtiin ensin ihan vaan jättö ja minä jäin näkyviin. Peli oli todella jännittynyt, hengitys oli pinnallista, se nytkähteli kaikista äänistä ja oli kokoajan sitä mieltä että kohta kutsutaan tai tehdään jotain. Lopulta se sitten luovutti ja laski pään maahan josta kehuttiin. Etutassujansa Peli siirtelee herkästi, vaihtelee lonkalle ja pois, nostaa ja laskee päätään...on siis kaikella lailla todella levoton. Lopulta palkattiin sitten tasaiseta hengistyksestä, levollisesta makuusta pää maassa. Nyt on määrä opettaa kotona erillisenä pään laittaminen maahan käskystä, näin sillä olisi selkeä tehtävä jota suorittaa. Siihen tuodaan sitten häiriötä ja tehdään siis erillään. Lisäksi paikallaoloja pitkinä, niin että olen näkyvissä ja huomautan jos siirtelee jalkoja tai haistelee. Palkaksi rauhalinen ruokapalkka ja koira autoon. Mahdollinen muu treeni tehdään vasta pienen tauon jälkeen, niin että koira ei paikallaolossa odota sitä mieluisampaa kiihkeää tekemistä. Mielentila siis rakennetaan uusiksi.



Lauantain toisessa sessiossa otettiin sitten meille uusia juttuja. Jos kaikkea ei tarvitsisi tehdä "perse edellä puuhun" tekniikalla :)
Ensin merkkiä. Se toimi niinkuin olisi joskus moista tehty :D Koiraa pannasta kiinni, Nina näytti merkkiä, ja minä sanoin "merkki" ja koira ampui merkille. Top-käskyllä pysäytys ja Peli pysähtyi oikeastaan aikas täydellisesti merkin taa josta pallo palkaksi. Näitä muutama toisto. Vauhtitreeniä ei tarvinnut eikä varmaan tarvikkaan tehdä, se kun tulee tuolta tytöltä ihan ilmankin. Se kun tuppaa tekemään kaiken aina täysillä :)

Erikseen tehtiin sitten naksulla merkin tarjoamista noin metrin päästä ja paikkaa merkillä. Siihen olisi nyt sitten tarkoitus liittää toinen merkkiä tarkoittava sana, eli että osaa läheltä tarjota sen merkin takana suorana olevan asennon jolla tehdään pysäytys. Eli näin saan kaksi samaa asiaa tarkoittavaa, toinen toistaan tukevaa vihjettä merkille.



Toiseksi tehtiin ohjatun alkeita. Kaikki kolme kapulaa, keskimmäinen oikealla paikallaan ja sitten itse nakeltuna oikea ja vasen yli viidessä metrissä sivuilla. Jos on jommalle kummalle enemmän menossa niin lähetetään vastakkaiselle. Alusta asti pitää kuunnella ja olla ohjattavissa. Heti siis kaikki kolme kapulaa, noudettavat 90-astetta ja yli 5 metriä etäisyyttä merkistä. Siitä sitten pikkuhiljaa taaemmas ja itse kauemmas merkillä seisovasta koirasta.



Sivusta seuranneena nappasin myös hyviä ideoita merkin jatkotreeniin. Merkin lähellä kapuloita, leluja, ihmisiä, kosketusalustoja...siitä huolimatta pitää mennä sille merkille. Näin taas ne kokeessa 10 metrin päässä olevat kapulat ovat itseasiassa aika helppo tehtävä, kun treeneissä tehdään paljon isommalla häiriöllä. Myös seuruuseen, alun keulimiseen, pelkkää vasemman jalan siirtelyä eteen-taa ja askelia alussa taakse...koira siis kuulolle ensiaskeleesta lähtien.

Sunnuntaina treenattiin ekassa sessiossa noudon luovutusasennon suoruutta. Tai sitä piti treenata mutta kun sitten tajuttiin että se eteentulo oli vino ihan pelkältäänkin, ilman kapulaa :P Lienee "hajonnut" kun ei olla aikoihin tehty. Otan koiran eteen vain PK-luoksetulossa ja alokasluokassa, eli suorassa luoksetulossa. Pysäytyksistä, mitä on nyt pääasiassa tehty, koira tulee suoraan kiertäen sivulle. Niinpä eteentulotreenit mukaan kuvioon ja siihen tarkkuutta. Läheltä naksulla korjaamista vinosta lyhyeltä matkalta, ensin käsiapua mukaan ja siitä nopeasti eroon ja tarjoomisen kautta. Itse nouto sai kehuja, hyvä vauhti ja siisti ja nopea kapulaan tarttuminen. Lisäksi luovutukseen treeninä koira maahan kapula suussa, itse eteen seisomaan niin että koiran etukäpälät ovat loppuasennon oikeassa paikassa ja koiran pitää vaan nousta istumaan maasta ja loppuasento on valmis. Tällä saadaan sitä paikkaa vahvistettua ja lisäksi suunnattua palautus alhaalta ylös, niinkuin Pelillä kyllä hyvin onkin :)
Lisäksi tehtiin oikealla kääntymistreeniä ja hidasta kävelyä. Näissä tarkkuutta omaan toimintaan. Eli käännöksissä muutama lyhyempi askel ennen käännöstä ja tällä koira "kuulolle" ja sitten nopeammin se koiranpuoleinen jalka siihen käännökseen, nyt mulla tulee siinä ikäänkuin pysähdys ja nopeasti reagoiva koira tarjoaa jo perseensä maahan. Hitaaseen kävelyyn lyhyempi askel ja taajempi tempo, nyt ollut hidas tempo ja pidempi askel (jossa koira taas tuppaa tarjoamaan sitä istumista jokatoisella askeleella) ja samalla pientä kurvia oikeaan niin että itse kävelee hitaammin mutta koira on silti paremmin liikkeessä. Tähän harjoitukseen Peli reagoi todella hienosti.


Toisen session käytin sitten tunnariin. Tuohon MUN ongelma liikkeeseen :) Oman piilotusta on nyt ahkerasti tehty metsässä ja pihassa. Metsässä löytää oman kepin väärien joukossa ja oman kävyn väärien joukosta. Tunnaria on piilotettu sitten metsässä ja ruohikossa ja kivikossa ja jokapaikassa. Aikas hyvin jaksaa etsiä (ei heti luovuta) ja nuuskuttaa oikein kuuluvasti. Nyt tehtiin ensin muutama oman piilotus ja sen jälkeen lisättiin matkan lähialueelle kasa. Oman etsimiset meni hyvin. Kasan lisäyksen jälkeen, kun ei heti löytyt omaa, yritti tuoda kasasta. Asiaan ei reagoitu mitenkään, uusi lähetys. Toi uudestaan kasasta. Sitten koira sivulle, ei mitään numeroa asiasta, kävin näyttämässä sitä piilotettua omaa "täällä se on höpsö" ja kas, sieltä se sitten osattiinkin etsiä :) Tämän jälkeen uudestaan sama homma, eri piilo, nyt kävi katsomassa kasaa mutta totesi heti että ei ole omaa siellä ja jatkoi etsintää ja löysi oman piilosta. Jaksoi upeasti etsiä pyytämättä apua multa, pitkäänkin, ja löysi joka kerta oman. Tällä systeemillä nyt tehdään, ulkona. Ensin aina 1-2 oman piilotusta, sitten kasa ja sen lähelle oma piiloon. Välillä oman piilotusta pitkältä matkalta, koira kiihdytetään vauhdilla ja silti pitää keskittyä, voi käyttää myös putkea vauhdintuojana. Kasa pienenee ja harvenee ja oma on aina piilossa. Lopulta niin että väärät kisanomaisesti rivissä/kellossa ja oma siinä rivissä/kellossa mutta piilossa. Eli oman joutuu AINA etsimään nenällä. Oman piilopaikkaa tulee myös vaihdella, Peli kävi selvästi aina ensiksi tarkistamassa paikan jossa oma oli edellisellä kerralla ollut, eli tämäkin asia pitää huomioida treeneissä :)



Näitä ja paljon muuta saadaan treenata, onpahan juoksujen ajaksi tekniikkaa treenattavaksi ihan kotosalla :) Edelleen on siis tavoitteena se TVAn arvo eikä se ole ollenkaan poissuljettu asia :)