maanantai 16. syyskuuta 2013

Viikonloppu läpäisty, kaikilta osin

Huhhuh, olipas kova viikonloppu, mutta suoriuduttiin siitä kiitettävin arvosanoin :)

Lauantai meni Tuomarikollegiossa Tampereella, Takut ry:n kisoissa Hervannassa. Päivä oli rankka mutta kaikesta jännittämisestä huolimatta selvisin siitä kunnialla ja päivän päätteeksi sain kuulla läpäisseeni kollegion ja näin ollen minusta tulee Agilityn Ylituomari. Virallinen pätevyys tulee muutaman viikon päästä, kunhan SAGI ensin kokoustaa ja sen jälkeen vielä Kennelliitto lyö leimat papereihin :)

Sunnuntaina oli vuorossa sitten Pelin kisauran avaus Liedossa, ATT:n ykkösten kisoissa. Anders Virtanen oli suunnitellut mukavat radat joita pääsimme parin agilityradan verran kokeilemaan. Hyppyrata jäi nimittäin varastamisen tähden suorittamatta. Harmi, se oli mukavan kinkkinen ja olisi ollut kiva kokeilla selvitä siitä Pelin kanssa :)
Ensimmäisellä radalla jätin Pelin lähtöön ja olin pyytänyt ystävää seuraamaan koiraa ja ilmoittamaan mulle heti jos se nousee. Ehdin kävellä lähes 2. esteelle (mistä oli määrä kutsua koira) kun kuulin takaani NOUSI-huudon. Näinpä käännyin ympäri, pistin koiralle remmin kaulaan ja kävelimme ulos radalta.
Toiselle radalle tulinkin sitten ihan eri kaverin kanssa. Peli tarjosi jo odotellessa katsekontaktia kun edeltävä koira meni putkeen (tämä normaalisti kiihdyttää sitä), eli sillä oli todellinen yritys pysyä rauhallisena, selvästi lamppu syttynyt asian suhteen. Lähtöpaikalla oli silti havaittavissa pientä hätäilyä. Tarjoituksella en jättänyt koiraa pidemmälti, koska se oli radan puolesta mahdollista kutsua nopeasti. Halusin onnistuneen lähdön. Ja kun lähtö onnistui niin onnistui kaikki muukin. Tuloksena nollavoitto :) Ei se rata hyvä ollut, mutta estepuhdas ja olen tyytyväinen kontakteihin (vaikka puomi valahtikin vähän pitkäksi, silti koira yritii pysähtyä ja odotti vapautusta puomin jälkeen) ja keppeihin. Varsinkin kepeille meno tuotti monelle koiralle ongelmia (vauhti oli kova ja osa oli menossa puomille jne.) ja Peli selvitti sen tehtävän hyvin. Lopussa takanaleikkaus meni pipariksi, sekoilin siinä itse, mutta se ei onneksi haitannut mitään :)
Viimeinen rata oli myös agilityrata. Siinäkin Peli pysyi lähdössä kutsuun asti, taaskaan en kävellyt kuin 1. ja 2. esteen väliin ja vaihdoin puolen, mutta pienestä se aloitetaan :) Rata sujui ihan ok. A-esteellä valui kovasta vauhdista johtuen pitäksi, mutta pysähtyi samalla lailla odottamaan vapautusta tasajalkaa maahan heti alastulon jälkeen. Laitan tän vauhdin ja kokemattomuuden piikkiin. Koira kyllä yritti pysähtyä mutta ei vaan fyysisesti kyennyt siihen. Yksi rima tuli kun valssasin ihan kökköön paikkaan, ts. aivan liian myöhässä. Muuten ei mitään kummempaa, hienot kepit ja upea puomi ja sinne pysähtyminen vaikka edessä oli loppusuora ja minä juoksin ohi :)

Hyvä mieli jäi, nyt menee muutamia viikkoja ennen kuin päästään seuraavan kerran radalle, koska missasin kotikisojen ilmoittautumisen ensi viikonlopulta. Mutta luvassa on yksäreitä Kaarinassa ja Mouhijärvellä, eli tosihommiin päästään siitä huolimatta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti