maanantai 3. lokakuuta 2011

Treeniviikonloppu

Perjantaina oltiin Äksyn kanssa taas Liedossa Jänesniemen Elinan valmennuksessa. Treeni meni hyvin ja mieli oli tunnin jälkeen erinomainen. Rata oli kiva, ja päästiin tekemään meille vaikeita juttuja (välistävetoja ja serpentiiniä). Taas tuli todettua se, että pyöritykset toimivat pikkunaiselle parhaiten, eli niitä tulee käyttää radalla aina kuin mahdollista, niillä Äksy kääntyy ja etenee parhaiten. Välistävedoissa pitää muistaa laittaa ohjaava/välistävetävä käsi alas ja käyttää vielä koiran nimeä suullisena käskynä. Serpentiinissä takanakuljetus ei ole ongelma, vaan esteitten edessäkuljetus, siinä pitää muistaa jättää kunnolla tilaa itsen ja esteen väliin että koira ei lähde tarjoamaan takaa kiertoa. Kontaktit Äksy teki superhienosti. Kesti upeasti perjättöä ja valmistelevia ohajuksia, Jeeee!
Lauantai aamulla marssittiin Pomon kanssa esineruutuun heti aamutuimiin. Ruudussa oli 5 esinettä ja Herra toi sieltä hienosti 3 kpl suoraan käpälään (lippiksen, hanskan ja muovisen pesupallon) Toisen esineen etsiminen kesti hiukan kauemmin, kolmas nousi sitten taas tosi nopeesti. Illlalla kävin rakentamassa kehää sunnuntain toko-koetta varten ja otin Pomon kanssa sitten lopuksi hallissa muutaman sivulle tulon kiertäen ja siitä seuraamaan. Iloisesti ja keskittyneesti se sujuikin, eikä Pomoa häirinnyt muut hallissa olevat koirat eikä ihmiset.
Sunnuntai aamuna liikkuroin elämäni ensimmäisessä toko-kokeessa. Luokka oli erikoisvoittajaluokka, kisaajia 7 ja tuomarina Ilkka Sten. Kehä vietiin läpi kahdessa osassa ja Heidi toimi ystävällisesti tötteröitten siirtelijänä.  Kokeen jälkeen sain kiitosta sekä tuomarilta että kilpailijoilta selkeästä, ystävällisestä ja ripeästä (silti kiireettömästä) ohjauksesta. Hyvilä mielin voin mennä seuraavaan kokeeseen :)
Puoliltapäivin oli PAHAn epikset AgilitynLumoa-hallilla. Starttasin Äksyn kanssa mölli- sekä kilpailevien radan ja Pomon kanssa kilpailevien radan. Tarkoituksena oli siis tehdä puhtaasti kontakti-treeniä. Hallilla sitten  selvisi, että siellä on käytössä mattopäällysteiset kontatiesteet, jollaisia koirani eivät ole ikinä suorittaneet. Molemmat reagoivat niihin aika järkyttyneesti ja likuivat pahasti (varsinkin A:lla). Tästä syystä Äksyn eka puomi meni plörinäksi. Toisella radalla se sitten jo kykeni suorittamaan kontaktit oikein, kun hiljensin itse liikettä ja pyysin sitä tulemaan varovasti. Samoin tein Pomon kanssa joka silmät pyöreinä liukui alas A:n harjalta, mutta hienosti jäi kontaktille odottamaan poistumistani paikalta :)
Sunnuntai-iltapäivällä oli sitten vielä ekat PowerDog-treenit. Pomo raukan pää meni ihan sekaisin, kun se katseli autosta sikaa jahtaavia koiria. Pellolla se ei pystynyt keskittymään mihinkään, ja voimakelkan vedosta ei tahtonut tulla mitään. Lopulta se suoritettiin niin että Heidi juoksi Pomon kanssa pellolla minun kutsuessa sitä edessä. MPP meni sitten odotettua paremmin. Hiukan jouduttiin ensin keskustelmeen siitä mistä kohtaa tyynyä otetaan kiinni, mutta kun oikea purukohta löytyi homma toimi vallankin mainiosti. Pomo tarjoili välillä tapporavistuksia mutta veti myös hienosti taakseppäin, tulokseksi tuli 78kg, joka oli ihan kelpo tulos ensikertalaiselle. Sikajahdissa, herra oli taas elementissään, kuten arvata saattaa. Pomo nappasi sian kiinni alta aikayksikön ja kävi tällä kertaa kiinni oikeaoppisesti säkin takapäähän. Nähtäväksi jää, kestääkö sen nuppi tätä touhua, toivotaan. Hauskaa meillä ainakin oli, ja koira antoi kaikkensa, vielä aamullakin se tavoistaan poiketen piti käydä nostamassa ylös sängystä aamu pissille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti