sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Kolmosten kisat Tsaulla

Sain taas näitä sarjassamme erittäin hyviä ideoita ja ilmoitin molemmat koirat Tsaun kisoihin Lietoon (7 rataa, 91€ :P ). Tämä oli mahdollista koska ystäväni suostui lähtemään kaveriksi "ketyilemään" ja mahdollisti oman keskittyimisen ratoihin ja suoritukseen, hän huolehti koirien verryttelystä/jäähdyttelystä ja tuomisesta radalle ajallaan :) Hyvä näin, koska muuten kisaaminen olisi ollut lähes mahdotonta. Rataantutustumiset olivat päällekkäin ja mun olisi pitänyt olla vielä molemmilla radoilla suorittamassakin samaan aikaan (Tsaun hallissa on siis kaksi kisarataa vierekkäin). Homma tehtiin sitten niin että tutustuin ja starttasin toisena ja sain sitten naapuriradalle "yksityisen" rataantutustumisen ja siirryin lähtölistassa viimeiseksi. Toimi ihan ok, kun ystävä hoiteli koirat :)

Äksy meni kolme rataa. Ensimmäinen ihan kauhea, kaikki kontaktit varastaen ja lopulta sitten jäi käteen haukkumaan ja meni ohi hypystä ja hyppäsi sen sitten vääräänsuuntaan. Hypäriltä tuli nolla (ohessa video), joka tuntui aika kököltä, koira ei mielestäni liikkunut kovin hyvin ja ohjausratkaisuni loppupäässä oli väärä ja koira tuli jaloille (josta ei kuitenkaan tullut onneksi kosketusvirhettä), vähän semmoinen huononmakuinen nolla se. Viimeinen rata oli taas agilityrata, siinä tuli kepeillä sisäänmenovirhe kun itse olin jotenkin hukassa, sen jälkeen sikaili A:lla ja päätin että puomin ottaa. Homma päättyi sitten siihen, että kun karjaisin OTA-käskyn niin prinsessa päätti ettei tule alas asti ollenkaan kun hälle sillai huudetaan ja korvan luimussa makasi kontaktialueen keskellä eikä meinannut millään tulla alas asti.



Pomo starttasi kaikki neljä tarjolla ollutta kisaa. Ekalla radalla oli tosi hyvä vauhti ja ratakin meni oikein kivasti KUNNES. Niin, jätin sen selän taa, herra luki itse rataa ja päätyi puomin sijaan hypylle ja hylkääntyi. Tästä jäi kuitenkin hyvä mieli. Toisella radalla (josta video) vauhti edelleen ihan ok, 5 puomin alastulolta. Tähän olen pettynyt, se oli Pomon elämän ensimmäinen kontaktivirhe, olisi saanut jäädä tulematta. Kolmas rata hylkääntyi jo ennalta vaikeaksi toteamaani kohtaan jossa pomo lähti väärälle esteelle ja kun korjasin sen kutsulla pois niin hyppäsi sitten oikean esteen väärään suuntaan. Teki tällä radalla puomin hyvin, kun vähän kovistelin ;) Hypärillä hylky tuli jos 3. esteeltä (putken väärä pää) jonne herra voimakkaan vekkauksen ansiosta ohjautui. Kohtuullisesti liikkui vielä tälläkin radalla, mutta otti 2 rimaa, sen verran tassuissa painoi. Tulipa kokeiltua, että neljä rataa on pojalle vähän turhan paljon.



Loppuyhteenvetona tästä se, että jäämme luovalle, määrämättömän mittaiselle tauolle, molempien kanssa. Pomo hautaa hiljaisuudessa SM-nollien keräämishaaveet, Äksyllä ei moisia ole ollutkaan. Äksylle ei sovi treenaaminen, silloin se ei radalla etene, näköjään ei sovi treenaamattomuuskaan, koska nyt se on niin järkyttävillä kierroksilla joka radalla, ettei kuuntele eikä irtoa, huutaa vaan. Pomon kanssa pitää treenata käännöksiä ja ohjauksia niin, että voin luottaa sen toimivan tietyllä tavalla, eikä tarvi arvailla ja toivoa parasta.

Molemmat on ilmotettu Toko-kokeeseen 11.3, toivotaan siihen parempaa onnea :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti