maanantai 6. helmikuuta 2012

Äksyn tiara kiristää

Lauantaina käytiin Äksyn kanssa kisaamassa Lempäälässä, TAMSKin kisoissa. Kisareissu-seurana meillä oli Petra ja Manu, kiitos mukavasta päivästä :) Pakkasta oli jäätävät -27C ja hallissakin aika hyytävä keli. Tuomareina agiradoilla olivat Jari Tienhaara ja Kati Wala. Tienhaaran radoilla aloitettiin, niitä oli kaksi ja viimeisenä oli Walan rata.
Äksy oli jo verkatessa ihan ihmeellinen, kuseskeli joka paikkaan (normisti siis pissii kerralla) ja nuuskutteli toisten jälkiä ja oli ihan omituinen. Radalla sitten tajusin, että taas on ne päivät. Äksylle on jäänyt steriloinnin jälkeenkin vielä "juoksut", kaksi kertaa vuodessa sillä on päivän-kahden mittaiset "juoksut" jolloin sitä ei kiinnosta mikään, se merkkailee ja on ihan omituinen. Radalla se ei edennyt normaalisti, ei irronnut, haukku vaan minulle ja törttöili kontakteilla. Kaksi ekaa rataa menikin sitten hylyiksi. Ensimmäisellä Äksy ei irronnut suoraan edessä olevaan putkeen vaan "roikkui" kädessäni kiinni, hylky tuli kun palautin sen puomin kontaktille (varastamisen jälkeen). Toisella radalla se teki puomin kontaktin hienosti mutta hyppäsi yhden hypyn väärään suuntaan. A:n kontaktin se sitten jälleen sikaili. Kolmannelle radalle lähdettiin sitten vaan pitämään kivaa. Kun sitten suostuin kädestä pitäen sitä saattamaan, enkä olettanut sen osaavaan mitään niin saatiin aikaan nolla, tosin 0,01s yliaikaa. Keinulla kökköiltiin urakalla, Äksy meinasi tulla pois koko keinulta (keinu reagoi aika hiljaa) ja siinä tuhraantui ainakin sekunti. Äksy varasti lähdöstä, puomin kontaktin se teki ok, A:n taas sikaili. Laitan nyt kuitenkin nämä jutut prinsessan mielentilan piikkiin.
Tämä oli taas niitä päiviä joina ei olisi kannattanut vaivautua kisoihin. Sitä kun ei taas vaan etukäteen voinut tietää. Kisoista palattuamme menimme mökille jossa Pomo jo odotti meitä vanhempieni kanssa. Äksy ei muuta tehnyt koko päivänä kun kiukutteli. Murisi Pomolle, pelkkä sen olemassa olo riitti ärsyttämään hänen korkeuttaan ja mikään muu kuin sylissä rapsutettavana olo ei ollut hyvä. Äitini sitten osuvasti totesikin jossain vaiheessa että on se rankkaa kun tiara noin päätä kiristää.
Pomo oli onnellinen, sai loikoilla takkatulen loimussa, käydä hiihtolenkillä isäni kanssa ja tehdä lumitöitä. Pienissä erissä se tarkeni ulkoilla ihan riittävästi kovasta pakkasesta huolimatta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti